1 VISITKARELIAN TIIMIN TERVEISET
2 VERKKOKAUPAT KUNTOON
3 KESÄN TILASTOT
4 AJANKOHTAISIA POIMINTOJA


1  VISITKARELIAN TERVEISET

A girl with a heart shaped leaf

Katse tulevaisuuteen – Maakunnan matkailumarkkinoinnille halutaan jatkuvuutta

VisitKarelia on ollut usein otsikoissa kuluneen vuoden aikana ja läpikäynyt monenlaisia muutoksia. Otsikoiden takaa voimme kertoa, että VisitKarelian ylimääräinen yhtiökokous pidettiin elokuun alussa ja siinä päätettiin, että tässä vaiheessa ei aloiteta yhtiön selvitystilamenettelyä. Kunnat painottivat maakunnan matkailumarkkinoinnin jatkuvuuden tärkeyttä. VisitKarelian toiminnoille haetaan aktiivisesti uutta kotia, ja siitä käydään nyt neuvotteluja Business Joensuun kanssa.

VisitKarelialla on käynnissä vielä useita hankkeita ja tämän vuoden osalta toimintaa jatketaan normaalisti sekä kotimaan että kansainvälisten toimenpiteiden osalta.

Meille VisitKarelian työntekijöille tämä tarkoittaa päätösten kohdalta odottamista, ja toisaalta sen saman kovan työn jatkamista, jota olemme tehneet tähänkin asti. Sydämemme sykkii matkailulle ja Pohjois-Karjalalle, ja uskomme vahvasti, että panostamme tarvitaan.

Iloa ja energiaa syksyynne!

VisitKarelian tiimi
Anna, Minna, Marianne ja Sanelma

 



2 VERKKOKAUPAT KUNTOON

Verkkokaupat kannattaa laittaa kuntoon

Tiesitkö, että suurin osa (85 %) yksittäisistä matkailijoista varaa aktiviteetit ja elämykset vasta kohteessa, mutta selailee tuotteita verkkokaupassa jo paljon ennen matkakohteeseen saapumista? Tämän takia yrityksen onkin tärkeätä olla verkossa ja tarjota sujuva, nopea, turvallinen ja luotettava ostopolku matkailijalle. Kun digitaalinen asiakaspolku on kunnossa ja löydettävissä monikanavaisesti, kysyntä ja myynti kasvavat. 

Mikä monista järjestelmistä toimisi parhaiten juuri sinun yrityksellesi? 

VisitFinlandin Varaus- ja verkkokauppajärjestelmien vertailu kertoo, miten eri järjestelmät eroavat toisistaan ja auttaa yrityksiä valitsemaan laajasta valikoimasta itselleen parhaiten sopivan. Vertailussa ovat mukana ainakin Johku, Bokun, Webia, Winres – Joiku Booking, Lomarengas, MEWs ja monia muita – jokaiselle matkailualan toimijalle löytyy jotakin. Vertailuissa pohditaan esimerkiksi hinnoittelumallia, tuotetyyppejä, myyntitoimintoja ja jakelukanavia. 

Maksuttomat tunnukset auttavat alkuun

Vertailun lisäksi kannattaa tutkia muiden yritysten sivuja ja kysyä omilta verkostoilta, mitä järjestelmää he käyttävät. Kun monilla alueen toimijoilla on verkkokaupat kunnossa, on matkailijan mieluisampi saapua juuri tänne ja omankin yrityksesi myynti voi lisääntyä. Monet alustat antavat käyttöön ilmaiset demo-tunnukset, joilla voit huoletta tutustua järjestelmään ensin ennen päätöksentekoa.

Miten sitten voisi varmistaa, että oman yrityksen verkkomyynti on kunnossa? Esimerkiksi Visit Finlandilla on tarjolla oppaita ja klinikoita tätä varten. Visit Finlandin järjestämissä Matkailun varaus- ja verkkokauppajärjestelmät ja digitaaliset jakelukanavat -klinikoissa on Pohjois-Karjalan matkailuyrityksillekin paljon hyödyllisiä vinkkejä. Tietoa löytyy etenkin niille yrityksille, joiden verkkokaupat ovat vielä alkutekijöissään, mutta myös heille, jotka pohtivat, voisiko jotakin tehdä vielä paremmin. Klinikoiden tallenteet voit kurkata täältä.

Lisäksi ELY-keskukselta voi kysyä yritysten kehityspalveluita ja tätä kautta saada konkreettista apua juuri sinun yrityksellesi. Huomioithan, että ELY-keskuksen yritystuki (350 €/pv) on tarjolla enää tämän vuoden ajan.

Digimyynnistä löydät lisätietoa täältä ja digitaalisista varausjärjestelmistä täältä.



3 KESÄN MATKAILUTILASTOT

Two hikers on the top of the Koli

Koko maassa kasvua alkukesästä –

Pohjois-Karjalassakin lähenneltiin ennätyksiä

Pohjois-Karjalan matkailukesä on ollut vilkas  ja onnistunut.  Alueellamme yövyttiin heinäkuussa yhteensä 141 000 (+7,5 %) kertaa. Luku sisältää yöpymiset niin rekisteröidyissä majoitusliikkeissä kuin AirBnB-tyyppisetkin majoitusmuodot.  Suurin kasvu Pohjois-Karjalassakin tulee kansainvälisen matkailun puolelta. Eniten ulkomaisia vieraita olemme saaneet Saksasta, ja itävaltalaiset ovat kirineet jopa englantilaisten ohi. Kolille avattu uusi hotelli on vetänyt Kolin alueelle yli 44 % kasvun, kun samaan aikaan Joensuussa jäätiin viime vuoden heinäkuun luvuista jälkeen (-18,2%).

Vaikka Pohjois-Karjalan kävijämäärissä jäädään vielä  vuoden 2019 heinäkuun luvuista, alueelle jäävä matkailutulo ylittää supervuotemme luvut 1,2 miljoonalla eurolla. Hintatasoa on siis onnistuttu nostamaan.

Koko maassa ulkomaiset matkailijat tekivät 465 000 kesäkuussa päättynyttä matkaa ja käyttivät yhteensä 355 miljoonaa euroa. Tiedot löytyvät Visit Finlandin uudesta Matkailijamittari-kuukausitilastosta.

Lue alta poimintamme kesäkuukausien tilastoista.



4  AJANKOHTAISIA POIMINTOJA

VK syksy retki naiset retkella

Nyt otetaan digikanavat haltuun

Mietitkö sinäkin, missä ne asiakkaat oikein luuraavat? No somessa tietysti.

Tehokas asiakashankinta ja myynnin kasvattaminen omissa digikanavissa -valmennuspäivä Helsingissä tiistaina 26.9.2023. Luvassa on loistava päivä, joka varmasti tarjoaa sekä inspiraatiota että käytännön oppeja yrityksesi ja alueesi digitaalisen myynnin kasvattamiseen. Ja tietenkin myös mahdollisuus verkostoitua matkailun tekijöiden kanssa.

  • Miten matkailuyritys voi hyödyntää TikTokia asiakashankinnassa, Jesse Ketonen, Shook Digital
  • Asiakasymmärryksen syventäminen, Leevi Parsama, Snowball Growth Partners
  • Digitaalinen asiakashankinta ja myynnin kasvattaminen, Joni Tillström, Costa Commerce
  • Google Hotels ja Google Things to do, Kirsi Mikkola, Sähköinen Liiketoiminta Suomi

Tapahtuma on tarkoitettu kansainvälistä kasvua tavoitteleville matkailualueorganisaatioille ja destinaatioille, matkailuyrityksille sekä matkailulle palveluita tarjoaville yrityksille. Valmennuspäivä on osa Digikanavista kasvua matkailuun 2023-2024 -ohjelmaa.

Ilmoittaudu mukaan tästä

 


 

Miten mukaan ERG:hen?

Tule kuulemaan, miten voit olla mukana tekemässä ja toteuttamassa itäisen Suomen kolmen maakunnan yhteistä ruokamatkailuvuotta 2024. Samalla kuulet, kuinka voit liittyä Taste Saimaa Partner-verkostoon ja ruoka-, kulttuuri- ja /tai matkailualan yrityksesi tai vierailukohteesi pääsee mukaan Itäisen Suomen helmet-karttaan ja tapahtumasi vuoden 2024 Taste Saimaa-tapahtumakalenteriin. Tapahtuma on avoin kaikille ruoka-, kulttuuri- ja matkailualan toimijoille, taiteilijoille, järjestö- ja seuratoimijoille sekä asiasta kiinnostuneille.

Ilmoittaudu mukaan Kiteen Näyttelykeskukseen  7.9.2023, Nurmekseen Nurmes-saliin 18.9 tai Joensuun pääkirjaston Muikku-saliin  19.9.2023.

Ilmoittaudu mukaan


Hio tuotteesi timanttiseksi Euroopan markkinoille – Visit Finlandin tuotekehitys ja sparraus -roadshow saapuu itään

Tervetuloa Visit Finlandin järjestämään Roadshow-tuotekehityspäivään keskiviikkona 13.9. klo 8.30–16.00 Original Sokos Hotel Seurahuoneelle Savonlinnaan tai keskiviikkona 27.9. klo 8:30–16:00 Luoto Kuopioon. Tilaisuuksissa kuulet asiantuntijoiden näkemyksiä matkailutarjonnan kehittämisestä kansainvälisille markkinoille sopiviksi sekä ideoit ja sparraat omaa tuotettasi myyvemmäksi.
Tutustu Savonlinnan ohjelmaan sekä ilmoittaudu mukaan tästä linkistä! Sitovat ilmoittautumiset 5.9.2023 mennessä.
Tutustu Kuopion ohjelmaan sekä ilmoittaudu mukaan tästä linkistä!Sitovat ilmoittautumiset 19.9.2023 mennessä.
Tilaisuudet järjestetään ainoastaan paikan päällä osallistuville ja ne on tarkoitettu kansainvälisillä markkinoilla toimiville yrityksille. Savonlinnan työpajan kohdemarkkinat ovat Saksa ja Hollanti. Kuopiossa UK ja Hollanti.

VisitKarelia järjestää yhteiskyyditykset koulutuksiin, mikäli ilmoittautumisia tulee vähintään kolme/työpaja. Ilmoita kyydin tarpeesta mahdollisimman pian marianne.markkanen@visitkarelia.fi

 


Vielä ehtii ilmoittautua vastuullisuusvalmennuksiin

Visit Finland toteuttaa useampia vastuullisuusvalmennuksia 29.8.–27.11.2023 välillä. Valmennukset järjestetään Microsoft Teamsin kautta ja valmentajana toimii Kaisa Merilahti, Ramboll Finland Oy:stä.

Ilmoittaudu mukaan: Vastuullisuusvalmennukset (lyyti.fi)

 



Matkailun aamukahvit

Seuraavat matkailun aamukahvit järjestetään ti 26.9. Paikka ilmoitetaan lähempänä ajankohtaa.