1 PALKINTOJA MAAKUNTAAN
2 KUULUMISIA KANSAINVÄLISILTÄ MARKKINOILTA
3 REITISTÖT
4 SAKSANKIELISET VERKKOSIVUT
5 AJANKOHTAISIA POIMINTOJA



1 PALKINTOJA MAAKUNTAAN

Useita palkintoja Pohjois-Karjalaan

Parppeinpirtti sai ruokakulttuuripalkinnon

Ansiokkaasti karjalaista ruokaperinnettä vaaliva Ilomantsin Parppeinpirtti palkittiin ruokakulttuuripalkinnolla. Alfred Kordelinin säätiön Jaakko Kolmosen ruokakulttuuripalkinto myönnetään vuosittain henkilölle tai yhteisölle, joka on merkittävällä tavalla toiminut suomalaisen ruoan, ruoantuotannon ja ruokakulttuurin puolesta. Paljon onnea Parppeinpirtti ja Marjo Niiranen tiimeineen!

Lumimuutos Osuuskunta palkittiin vihreällä Nobelilla

Pohjoiskarjalaisen tutkija-kalastaja Timo Mustosen perustama Lumimuutos osuuskunta on palkittu tärkeällä kansainvälisellä ympäristöpalkinnolla, jota kutsutaan myös vihreäksi Nobeliksi. Mustonen taistelee ilmastonmuutosta vastaan ruohonjuuritasolla ja on luonut luonnon ennallistamisen mallin, jota voidaan soveltaa kaikkialla maailmassa. Goldman palkinto ei ole ensimmäinen merkittävä kansainvälinen tunnustus Lumimuutokselle: kaksi vuotta sitten Timo Mustosen tiimi sai arvostetun St. Andrewsin yliopiston jakaman 100 000 euron ilmastopalkinnon.

Lumimuutoksen vuonna 2018 perustaman Elpyvä maisema -ohjelman suurin kokonaisuus on Pohjois-Karjalassa virtaavan Koitajoen ennallistaminen. Vuoteen 2025 mennessä alueella ennallistetaan tuhat hehtaaria soita, tuetaan kyläkulttuuria Ilomantsissa, uudistetaan vaelluskalojen elinympäristöjä sekä etsitään ratkaisuja erittäin uhanalaisen järvilohen tulevaisuuden turvaamiseksi Ala-Koitajoella. Kulttuuriperinteet ja luonnonmukaisuus ovat tärkeitä arvoja Lumimuutos osuuskunnalle. Puruvedellä jo vuosisatojen ajan osattu talvinuottaus on osa sen toimintaa.

– Kalastus on luonnon sisällä toimimista, sanoo Mustonen. ”Siinä voi päästä oikeasti kiinni siihen, mitä luonto on. Se on syvällinen asia, suuri mysteeri.”

Lumimuutos toteuttaa myös Ilomantsissa Havukkakallion muinaislinnahankkeen, jonka tavoitteena on inventoida muinaislinna maantieteellisin, arkeologisin ja ekologisin menetelmin. Kansainvälisessä ympäristössä monipuolista ympäristötutkimustyötä tekevä Lumimuutos toimii nimellä Snowchange Cooperative. Lumimuutos on European Region of Gastronomyn ruokalähettiläs ja Tohmajärvellä sen tiloissa toimii myös kalakauppa ja lähituotemyymälä.

Nokiakka palkittiin Kosilla

Pohjoiskarjalaisen Nokiakan porkkanainkiväärihillo palkittiin toisella palkinnolla kansainvälisessä World Food Gift Challengessa Kosilla. Kilpailuun osallistui käytännöllisiä ja maistuvia ruokalahjajoja monesta eri maasta. Nokiakan inkivääriporkkanahillo hurmasi raadin jo Suomessa. Silloin kehuttiin hillon rakennetta ja vahvaa, puhdasta makumaailmaa. Tuote on valmistettu paikallisista porkkanoista ja muut ainesosat ovat pääsääntöisesti luomua. Pakkauksen koko on ruokalahjaksi sopiva ja helppo kuljettaa mukana. World Food Gift Challenge on osa kansainvälistä European Region of Gastronomy -yhteistyötä. Onnea Nokiakalle!

 



2 KUULUMISIA KANSAINVÄLISILTÄ MARKKINOILTA

Visit Finlandin alkuvuoden 2023 matkailukatsaus:  

Suomi kiinnostaa kansainvälistä matkailijaa  

Pandemia tuntuu jo kaukaiselta painajaiselta ja matkailuala katsoo toiveikkaana tulevaisuuteen. Suomi kiinnostaa edelleen kansainvälisiä matkailijoita.

– Suomen matkailun alkuvuosi 2023 näyttää positiiviselta. Kasvua on jo saavutettu koko Suomen mittakaavassa niin saksalaisten, hollantilaisten, sveitsiläisten kuin belgialaistenkin yöpymisten osalta, sanoo Visit Finlandin asiakkuusjohtaja Suvi Ahola.

Saksalaisten, hollantilaisten, sveitsiläisten sekä belgialaisten rekisteröityneet yöpymiset kasvoivat lähes kaikilla Suomen neljällä matkailun suuralueella helmikuussa 2023. Pohjois-Karjala kuuluu Järvi-Suomen matkailualueeseen, jossa Saksa oli tärkein kansainvälinen matkailijaryhmä (+ 45 %) ja hollantilaiset toiseksi tärkein (+ 50 %). Sveitsiläisiä ja belgialaisia matkailijoita yöpyi Järvi-Suomessa merkittävästi enemmän kuin edellisenä vuonna. Pohjoismaita myyvät saksankielisten (DACH) maiden matkanjärjestäjät näkevät Suomessa ja muissakin Pohjoismaissa nyt suurta potentiaalia.

Maaliskuun osalta Pohjois-Karjalan matkailutilastot näyttävät kansainvälisten vierailijoiden osalta laskua: tämä selittyy viime vuoden ampumahiihdon maailman cup –kisoilla. Suurilla tapahtumilla on iso merkitys alueen matkailuun.

Tutustu tilastoihin

 

Patoutunutta matkailuhalua ja ennakoimattomuutta

Jos matkailija ennen koronaa teki ostopäätöksensä hyvissä ajoin ja varasi matkansa etukäteen, nyt varauksia tehdään hyvin spontaanisti.

– Pandemian jälkeen patoutunut matkailuhalu purkautuu, majoituksissa valitaan tasokkaampia huoneita, viikkopaketteihin lisätään aktiviteetteja, ja lentoja varataan hinnankorotuksista huolimatta, kertoo NordicMarketingin toimitusjohtaja Jan Badur.

Matkanjärjestäjät ovat täystyöllistettyjä, kun asiakkaat kyselevät varausten yhteydessä entistä enemmän yksityiskohtia ja varmistavat valintojaan. Varauksissa näkyy, että kuluttajat ovat valmiita maksamaan. Matkailijoiden ostopäätökseen vaikuttavat nyt monet asiat. Osa asiakkaista painottaa vastuullisuutta: he arvioivat tarkemmin matkan turvallisuutta ja hinta-laatu-suhdetta. Osa matkailijoista on säästänyt pandemian aikana rahaa, jonka he haluavat käyttää varaamalla paljon lisäpalveluita, toiset taas toimivat harkiten inflaatiosta ja yleisestä epävarmuudesta johtuen. Myös matka-aikojen kysynnässä on kahta eri tyylisuuntaa: toisaalla viipymä on pidentynyt, samaan aikaan, kun lyhyemmillekin lomille on kysyntää.

– Myös rauhallisuudelle ja pienemmille kohteille on kysyntää, Badur kertoo.

VK ryhma retkella syksy

Mukaan Grow and Go -yhteistyöryhmään

Onko yrityksesi valmis kansainvälistymään? VisitKarelian uusi Grow and Go -yhteistyöryhmä on juuri sinun yritystäsi varten. Tarjoamme väylän monipuoliseen yhteistyöhön Visit Finlandin kanssa, verkostoja alueen muiden yrittäjien kanssa sekä tukea kansainväliseen myyntiin ja markkinointiin. Tutustu tarkemmin ryhmän tavoitteisiin ja kriteereihin, ja ilmoittaudu rohkeasti mukaan.

Ilmoittaudu mukaan ryhmään

Lisätietoja ryhmästä ja sen toiminnasta saat Annalta: anna.harkonen@visitkarelia.fi tai puh. 0400 239 619.

 



3 REITISTÖT

Uusi reitistökokonaisuus on nyt avattu!

Nyt löydät Pohjois-Karjalan monipuoliset ulkoilureitit kattavasti yhdestä paikasta. VisitKarelian sivuille julkaistu uusi kokonaisuus kokoaa yhteen maakunnan alueelta laajan valikoiman reitistöjä, jotka sopivat moneen eri lajiin.

Tutustu reittivalikoimaan ja vietä unohtumattomia retkihetkiä Pohjois-Karjalan luonnossa!

Tutustu tarkemmin reitteihin

Lisätietoa reitistöistä saat Mariannelta, p. 040 487 4897, marianne.markkanen@visitkarelia.fi

 



4 SAKSANKIELISET VERKKOSIVUT

Saksankielisillä sivuilla lisänäkyvyyttä yrityksille

Visit Finlandin uudet saksankieliset verkkosivut

VisitKarelia on Visit Finlandin virallinen yhteistyökumppani ja jatkaa tiivistä yhteistyötä kansainvälisten matkanjärjestäjien kanssa. Kansainvälisen matkailun asiantuntijamme Leena Tervakorpi ja Anna Härkönen ovat kiertäneet tänä vuonna jo mm. Hollannissa, Kööpenhaminassa, Saksassa ja Englannissa.

Tämän vuoden aikana VisitKarelia toteuttaa 14 kansainvälistä esittelymatkaa, joista isoin osuu elokuulle. Silloin Pohjois-Karjalaa kiertää yli 30 hengen kansainvälinen matkailuammattilaisten joukko. Alkuvuonna VisitKarelia emännöi yhdessä yritysten ja Visit Finlandin kanssa ennätyksellisen suurta media- ja vaikuttajavierailijoiden joukkoa. Toukokuussa VisitKarelia saa vieraakseen vielä brittiläisen Regent Holidaysin lehdistöryhmän ja muitakin on jo sovittu. Saksalaisten matkailijoiden kasvua tukevat myös juuri avatut Visit Finlandin Pohjois-Karjalan alueen saksankieliset verkkosivut osoitteessa: www.visitfinland.com/de/artikel/region-nordkarelien

Tutustu myös meidän omiin saksankielisiin verkkosivuihimme

VisitKarelia on myös avannut uudet saksankieliset verkkosivut aiemmin keväällä.  Löytyvätkö yrityksesi tiedot jo saksaksi? Ilmoita niistä meille, niin varmistamme, että olet mukana sivuillamme.

Tutustu tarkemmin

Voit lähettää verkkosivulinkit Mariannelle osoitteeseen marianne.markkanen@visitkarelia.fi.

 



5 AJANKOHTAISIA POIMINTOJA

Vk pariskunta koli

 

Visit Finlandin tuotteistamistyöpaja Joensuussa

Tervetuloa Visit Finlandin yhdessä VisitKarelian kanssa järjestämään Roadshow-tuotekehityspäivään torstaina 11.5. klo 8.30–16.00 Tiedepuistolle, Joensuuhun (Länsikatu, 15, rakennus 1, kerros 2: kokoustila Vellamo). Tilaisuudessa kuulet asiantuntijoiden näkemyksiä matkailutarjonnan kehittämisestä Saksan ja Hollannin markkinoille sekä ideoit ja sparraat omaa tuotettasi myyvämmäksi.
Tilaisuus järjestetään ainoastaan paikan päällä osallistuville. Se on tarkoitettu alueen kansainvälisillä markkinoilla toimiville yrityksille. Parhaan hyödyn saamiseksi, lähetä 5.5. mennessä kuvaus olemassa olevasta matkailutuotteesta tai ideasta, jota haluat kehittää ja sparrata asiantuntijoiden kanssa erityisesti Saksan ja Hollannin markkinoille sopivaksi. Tuotetiedot voit lisätä ilmoittautumislomakkeella olevalle tuotekorttipohjalle. Voit myös lähettää valmiin tuotekuvauksen osoitteeseen visitfinland.info@businessfinland.fi.
Osallistuminen edellyttää vastaamista Visit Finlandin yritysten kansainvälistymiskyselyyn. Ilmoittaudu mukaan pe 5.5. mennessä!
Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu mukaan

Lisätietoja:
Susanna Markkola, Visit Finland, susanna.markkola@businessfinland.fi
Anna Härkönen, VisitKarelia, anna.harkonen@visitkarelia.fi

 


 

VK naiset kolin huipulla koli

Kesä on jo kulman takana

Löytyykö yrityksesi kesätuotteet ja palvelut verkosta? Ilmoita niistä myös meille, niin saamme nostettua niitä osaksi kesäsisältöjämme. Kesätapahtumat kannattaa laittaa Pohjois-Karjalan tapahtumakalenteriin ja merkata yhdeksi kohderyhmäksi matkailijat, niin ne nousevat automaattisesti verkkosivuillemme.

Heti touko-kesäkuun aikana nostamme viime kesän Sami Kurosen makumatkaa uudelleen näkyviin. Lisäksi kesän mittaan on luvassa muun muassa erilaisia artikkeleita kulttuuriin ja vesiaktiviteetteihin liittyen.

Sisältöjen linkit ja vinkit voi lähettää Mariannelle: marianne.markkanen@visitkarelia.fi
Kesän markkinointi-ideat ja ehdotukset voi vinkata Minnalle sähköpostitse: minna.rautiainen-cimrin@visitkarelia.fi tai puh. 040 545 4405

 


 

 


Matkailun aamukahvit

Seuraavat matkailun aamukahvit järjestetään ke 7.6.2022 klo 10-12 Lastun Paikoilla, Kiteellä.

Aamukahvien aiheena on tällä kertaa Matkapakettilaki. Voit kirjata etukäteen mieltä askarruttavat kysymykset valmiiksi jo ilmoittautumislomakkeeseen.

Tilaisuuteen voi osallistua Teams-etäyhteydellä tai paikan päällä Lastun Paikoilla, Kiteellä.

Ota uikkarit mukaan, jos haluat kokouksen jälkeen pulahtaa uimaan ja saunoa!

Ilmoittaudu aamukahveille