1 KATSAUS ALKUVUOTEEN
2 HANKKEEN KUULUMISET
3 MAJOITUSTILASTOT
4 VERKKOSIVUTILASTOT
5 AJANKOHTAISIA POIMINTOJA
Matka 2026 -messut onnistuneesti takana!
Vuosi laitettiin vauhdikkaasti käyntiin, kun Matka 2026 -messut järjestettiin heti tammikuun puolivälissä Helsingissä. Yhteisosastolla oli mukana kaikki Pohjois-Karjalan 13 kuntaa, 22 eri yrityksen edustajaa sekä yhteensä lähes 100 eri pohjoiskarjalaista myyjää ja toimijaa. Maakunnan matkailun yhteinen pääviesti ”Suomen sielu” sekä uudet brändivärit olivat näyttävästi ja monikanavaisesti esillä. Tämän vuoden erikoisuutena osastolta löytyi Valamon Viinibaari, jossa oli tarjolla pohjoiskarjalaisia aitoja makuja pullotettuna Valamon luostarista. Messuosaston lisäksi Pohjois-Karjala oli näyttävästi esillä myös Messukeskuksen esiintymislavoilla. Lavalla nähtiin mm. yhteissoittokanteleyhtye Veila, Kalevala: Kullervon tarina -elokuvan ohjaaja Antti J. Jokinen sekä vaatesuunnittelija Paola Suhosen muotinäytös, johon osallistui maakuntamme leidejä. Saimme myös kunnian hostata osastollamme yli 20 eri maan suurlähettiläiden vierailua. Heille järjestettiin karjalanpiirakkatarjoilu, Valamon kuohuviiniä sekä musiikista vastasivat sellisti Jussi Makkonen ja pianisti Nazig Azezian.
Lämmin kiitos kaikille osastolla mukana olleille sekä teille, jotka olitte tiiviisti taustalla apuna tai kävitte muuten vierailulla messuilla! ♥

VisitKarelian verkkosivut uudistuu!
Verkkosivumme uudistuvat kevään 2026 aikana. Ensimmäiset maistiaiset sivujen ulkoasusta, rakenteesta sekä värimaailmasta saatiin jo Matka 2026 -messujen aikana. Sisältöihin tullaan upottamaan uusia maakunnallisia USP-viestejämme: 1) Pohjois-Karjala – Ei parhautta kummempaa, 2) Alku suurille tarinoille, 3) Onnellisen maan iloisin kolkka, 4) Ainahan täällä on hyvän päälle ymmärretty ja 5) Maailman ehkä vieraanvaraisin paikka. Tässä vaiheessa sivustouudistusta siirrämme sisältöjä nykyisiltä sivuiltamme ja tuotamme uusia, artikkelimaisempia sisältöjä myöhemmin vuoden 2026 aikana. Sivusto siirretään kokonaan uudelle alustalle, joten tästä johtuen prosessi vie aikaa. Tällä välin nykyisiä sivujamme ei valitettavasti ehditä päivittämään uusien sisältöjen osalta.
Suosittelemme vahvasti, että käytte lisäämässä yrityksenne tuotteet ja palvelut Visit Finlandin DataHubiin. Alustaa tullaan hyödyntämään myös meidän uusien verkkosivujemme sisällöntuotannossa. Tämä automatisaatio taustalla helpottaa sisältöjen ajan tasalla pysymistä, kun nykyiset resurssimme eivät riitä tietojen läpikäymiseen manuaalisesti.
Voit käydä jo nyt kurkkaamassa, miltä sivut tulevat näyttämään. Saatavilla on väliaikainen url-osoite, joka on rakennettu matkamessujen ympärille.
Uusi hanke alkaa!
Olemme saaneet rahoituksen Pohjois-Karjalan gravel- ja bikepacking-reittien tuotteistus -hankkeelle.
Hankkeessa kehitetään ja julkaistaan Pohjois-Karjalaan ja Pohjois-Karjalan biosfäärialueelle sorateitä hyödyntävä pyörämatkailureitistö, joka koostuu bikepacking eli pyörävaellusreiteistä sekä gravel- eli soratie -päiväreiteistä. Reitistö yhdistää Pohjois-Karjalan sekä biosfäärialueen luonto- ja kulttuurikohteet sekä palvelut kansainvälisesti vetovoimaiseksi matkailutuotteeksi. Lisäksi hankkeessa tehdään opas pyöräilyreittejä koskevien hankkeiden suunnitteluun ja pyöräilyreittien toteutuksen kilpailutukseen.
Hankkeen tavoitteena on edistää kestävää matkailua ja luontoliikuntaa, vahvistaa paikallista elinvoimaa, lisätä ihmisten tietoisuutta Pohjois-Karjalan biosfäärialueesta, luonnon monimuotoisuudesta sekä lisätä alueen tunnettuutta pyörämatkailukohteena. Hankealueeseen kuuluvat Joensuun kaupunki, Kontiolahden kunta, Ilomantsin kunta, Lieksan kaupunki, Nurmeksen kaupunki, Juuan kunta, Polvijärven kunta ja Outokummun kaupunki. Hankkeen toteutusaika on 1.1.2026–31.12.2028 ja kokonaisbudjetti on 412 568,22 euroa.
Hankkeen virallisena kumppanina toimii Lieksan Kehitys Oy Lieke. Hankkeen toteutuksessa tehdään tiivistä yhteistyötä lisäksi kuntien ja kaupunkien, Metsähallituksen, yritysten ja yhdistysten kanssa.
Hanke on saanut EU:n maaseuturahoitusta Pohjois-Karjalan elinvoimakeskukselta.
Lisätiedot: Hankkeen projektipäällikkönä toimii Marianne Markkanen, marianne.markkanen@businessjoensuu.fi
![]()

Tulevan kevään myyntitilaisuudet ja famit, joissa olemme mukana
- Koli Horizon fam trip 02/2026
- Suoma 2026 Joensuu 02/2026
- Winter FAM Koli-Tahko-Vuokatti 03/2026
- ITB Berlin 03/2026
- Kokous- ja kongressimessut 03/2026
- Nordic Workshop Milano 03/2026
Lisätietoja saat Terhiltä: terhi.millar@businessjoensuu.fi / p. 050 343 2095.
Go Global, Go Digital kasvupolku -valmennukset
Hakeeko yrityksesi kasvua kansainvälisiltä markkinoilta? Valmistaudu markkinoille Go Global, Go Digital kasvupolku -valmennusten avulla!
Viisi matkailumaakuntaa, yksi järvielämys – Pro Lakeland II hanke tähtää viiden maakunnallisen järvimatkailualueen yhteistyöllä mikro- ja pk-yritysten kansainväliseen kasvuun parantaen kilpailukykyä, edistämällä kansainvälistä saavutettavuutta ja tunnettuutta sekä tukemalla yrityksiä digitaalisessa osaamisessa.
Go Global, Go Digital kasvupolku -koulutusten tarkoituksena on kasvattaa alueemme matkailuyritysten kansainvälistymisosaamista ja valmentaa yrityksiä menestymään kansainvälisessä toimintaympäristössä. Koulutukset toteutetaan etäyhteyksin, joten voit osallistua helposti missä tahansa. Jokaisesta aiheesta järjestetään kaksi saman sisältöistä tilaisuutta – voit valita itsellesi sopivamman ajankohdan.
Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan
Lakeland-alueen virtuaaliaamukahvit 12.2.
Lakeland matkailuyritysverkosto jatkaa kasvuaan järjestämällä yhteisiä virtuaaliaamukahveja viiden itäisen-Suomen maakunnan alueella. Seuraava virtuaalitapaaminen pidetään torstaina 12. helmikuuta 2026 klo 10–11 Teams-etäyhteydellä. Vierailevana puhujana on Stein Ove Rolland Visit Fjord Norway -matkailuorganisaatiosta ja keskustelunaiheena on yhteistyö matkailualan toimijoiden kesken. Tilaisuus on avoin kaikille Järvi-Suomen alueen matkailutoimijoille. Tervetuloa rakentamaan Lakeland-verkostoa!
Lisätiedot Pro Lakeland 2 -hankkeesta saat Reetalta: reetta.ostela@businessjoensuu.fi / p. 050 440 9144
![]()

Majoitustilastoissa ei suuria muutoksia 2025 aikana
Pohjois-Karjalassa kirjattiin tammi-marraskuun 2025 aikana yhteensä 493 318 rekisteröitynyttä yöpymistä (-1,6 %). Kuukausien välillä oli yllättävänkin suuria vaihteluita ja erityisesti keväällä muutosprosentit edeltävään vuoteen nähden olivat suuria. Maaliskuussa koko maakunnan osalta laskua oli jopa -18,7 %, kun taas huhtikuussa kivuttiin hieman yli 10 % plussalle. Alkukesästä loppuvuoteen vaihteluvälit olivat -5 % ja +5 % välillä. Rekisteröidyn yöpymisen majoitusmyyntiä kirjattiin yhteensä 30,34 miljoonaa euroa (-2,5 %) ja huoneiden käyttöaste oli keskimäärin 44,0 % (-3,5 %). Työperäisen matkustaminen osuus on ollut kesäkuukausia lukuun ottamatta keskimäärin 30 % luokkaa kaikista yöpymisistä.
Rekisteröimättömiä yöpymisiä Pohjois-Karjalassa kirjattiin koko vuoden 2025 aikana yhteensä 210 216. Edeltävänä vuonna vastaava luku oli 198 956, joten näiden yöpymisten osalta on ollut pientä kasvua. Majoitusmyyntiä kertyi yhteensä 8,81 miljoonaa euroa. Vastaavasti vuonna 2024 myyntiä oli 9,9 milj. €. Erityisesti syys-marraskuussa myyntimäärissä on ollut merkittävimpiä eroja ja vuoden 2024 lukemat ovat olleet jopa tuplasti suurempia. Yöpymisten osalta näinä kuukausina ei ole kuitenkaan huomattavia eroja.
Ulkomaalaistan matkailijoiden yöpymisten osuus kaikista oli 8,3 % (+0,8 %). Eniten ulkomaalaisia saapui aikaisempien vuosien tapaan Saksasta 10 153 (-5,6 %), toiseksi eniten thaimaalaisia 3 881 (+64 580,0 %), kolmanneksi eniten itävaltalaisia 2 910 (+105,7 %), neljänneksi eniten ruotsalaisia 2 420 (+0,5 %) ja viidenneksi eniten alankomaalaisia 1 262 (+6,3 %). Sijoilta 8. ja 9. löytyvät myös Iso-Britannia sekä Italia, joihin on kohdistettu markkinointia erilaisin toimenpitein viimeisten vuosien aikana. Molempien markkinoiden matkailijamäärät ovat kasvaneet vuoteen 2024 verrattuna.
Kiinnostus talviaktiviteetteihin näkyy verkkosivukävijöissä
Joulu-tammikuun aikana VisitKarelian verkkosivuilla oli 55 864 sivukatselua, sivuilla vietettiin keskimäärin reilun minuutin verran ja kävijät vierailijat yhden istunnon aikana 2,7 sivulla. Suosituimpiin sisältöihin kuuluivat mm. ulkoilureittien sivustokokonaisuus (13 735 sivustokäyntiä), joulun laskeutumissivu (9 379), Näe ja koe sivustokokonaisuus (1 520), avantouinti (825), ladut ja rinteet (815) sekä sotahistoria (508). Lisäksi meidän uusille sivuille rakennettu Matka 2026 -verkkosivukokonaisuus tavoitti hieman alle 2 000 katselukertaa.
Toteutimme maksetun joulukampanjan Googlessa 19.11.-21.12.2025. Mainokset tavoittivat yhteensä 170 000 näyttökertaa ja n. 7 000 siirtymää meidän jouluteemaiselle laskeutumissivullemme. Sivun sisältä kertyi konversioita 1 800, eli yli 25 % käyttäjistä siirtyi sivustoltamme vielä eteenpäin tutkimaan tarkemmin yrityksien omia sivuja. Lukema on huikea, sillä esimerkiksi vastaavassa kampanjassamme syksyllä konversioprosentti oli 11.
–
ITSE2-myyntitilaisuudet
Lontoo 23.4.2026
Osana Itäisen Suomen kestävän matkailun kasvuohjelmaa Visit Finland järjestää alueen matkailuyrityksille ja alueorganisaatioille myyntitilaisuuden Lontoossa 23.4.2026. Aamiaistilaisuuden aikana osallistuvilla myyjillä on mahdollisuus tavata n. 20 ostajaa Isosta-Britanniasta 1-to-1 myyntitapaamisten ja vapaan verkostoitumisen aikana. Ostajat ovat vapaa-ajan matkoja myyviä matkanjärjestäjiä ja matkatoimistoja. Mukaan mahtuu 15 myyjää. Lontoon myynti- ja verkostoitumistilaisuuden ennakkorekisteröinti on nyt auki 16.2.2026 asti.
Kulu on 750 €+alv/yritys ja sisältää aamiaisen ja tapaamiset ostajien kanssa. Hinta ei sisällä matkakuluja. Visit Finland vahvistaa osallistujat ilmoittautumisen jälkeen. Katso tarkemmat tilaisuuden tiedot alla olevasta linkistä.
Ilmoittaudu mukaan Lontoon myyntitilaisuuteen
Lakeland Outdoors -online myyntitilaisuus 25.3.2026
Visit Finland järjestää alueen matkailuyrityksille maaliskuussa online-myyntitapahtuman, joka keskittyy luontoon ja ulkoiluun. Tapahtuman myyntialustana toimii Converve, B2B-matchmaking- ja verkostoitumistapahtumien ohjelmisto. Ostajat tulevat Euroopasta (DACH, Benelux, Iso-Britannia, Ranska, Espanja ja Italia). Osallistumisen hinta on 300 euroa + alv / yritys / 1 Converve-profiili. Ennakkoilmoittautuminen on auki ainoastaan 31.1.2026 saakka!
Ilmoittaudu mukaan Lakeland Outdoors -tilaisuuteen
SUOMA ry:n webinaari 3.2. klo 8.30-10.00
Kokemuksia ja työkaluja kestävyyden kehittämiseksi matkailualueella – Helsingin matka maailman kestävimmäksi matkailualueeksi -webinaarissa vetäjänä toimii Jukka Punamäki Helsingin matkailupalveluista. Punamäki on tunnettu kestävyyden asiantuntija, joka yhdistää puheenvuoroissaan strategisen vision ja konkreettiset teot. Webinaarissa Jukka jakaa parhaat opit Helsingin matkasta maailman kestävimmäksi matkailukohteeksi. Webinaariin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen – voit hypätä linjoille oman aikataulusi mukaisesti. Tilaisuus järjestetään Teams-sovelluksella, jonka linkin löydät ohjelman alta.
Tilaisuus on suunnattu kaikille aiheesta kiinnostuneille SUOMA ry:n jäsenille (VisitKarelia on jäsen ja näin ollen pääsette osallistumaan kauttamme linjoille).
Ohjelma ja aikataulu:
- 8.20–8.30 Liittyminen tilaisuuteen
- 8.30 Webinaarin aloitus – tervetuloa! Suvi Ahonen ja Nina Lager
- 8.40 Kokemuksia ja työkaluja kestävyyden kehittämiseksi matkailualueella, Jukka Punamäki
- Keskustelua ja kysymyksiä
- 10.00 Webinaari päättyy
Miltä sinun Suomesi maistuu? Vastaa Visit Finlandin ruokakyselyyn!
Visit Finland haluaa selvittää kansainvälisen ruokakampanjansa pohjaksi, mitkä ruoat suomalaiset kokevat kaikkein omimmiksi ja rakkaimmiksi niin koko maan tasolla kuin paikallisesti. Tavoitteena on tunnistaa suomalaisuutta parhaiten edustavat maut ja alueelliset ruokaperinteet, joita esitellään maailmalle osana Suomen ruokamatkailun kehittämistä. Tänä vuonna käynnistyy merkittävä kansainvälinen markkinointikampanja, jossa suomalainen ruoka ja tarinat niiden taustalla ovat vahvasti keskiössä.
Kyselyssä kartoitetaan sekä valtakunnallisesti tärkeinä pidettyjä ”suomalaisimpia ruokia” että eri alueille tyypillisiä makuja ja perinneruokia. Tuloksia hyödynnetään Visit Finlandin kansainvälisessä ruokamatkailukampanjassa, joka lanseerataan kesällä. Kysely on avoin kaikille 10.2.26 asti ja siihen vastaaminen vie vain muutaman minuutin. Kysely ja ruokamatkailukampanja ovat osa hallitusohjelman mukaista maa- ja metsätalousministeriön rahoittamaa ruoka-alan kasvuohjelmaa.
Hungry for Finland -ruokamatkailukilpailu 2026
Tammikuun alussa on startannut valtakunnallinen Ruokamatkailukilpailu 2026 kuudetta kertaa. Kilpailu on osa Maa- ja metsätalousministeriön ja Visit Finlandin ruokamaakuvaprojektia ja Suomen ruokamatkailustrategian 2024-2028 toimenpiteitä. Yritykset voivat osallistua kilpailuun 28.2. mennessä täyttämällä osallistujalomakkeen. Voittaja palkitaan 5000 euron rahapalkinnolla, 2. ja 3. saavat 2000 euroa. Finalistituotteet saavat näkyvyyttä Visit Finlandin kanavissa. Kunniamaininnat palkitaan sparrauksella.
Matkailun aamukahvit
Seuraavat matkailun aamukahvit järjestetään 26.2. klo 10-12.
Vuoden ensimmäisten Matkailun aamukahvien tarkempia paikka ja aihe ilmoitetaan mahdollisimman pian. Merkitse ajankohta itsellesi jo kalenteriin!

