1 TIIMIN TERVEHDYS
2 HANKKEEN KUULUMISET
3 MATKAILUN AAMUKAHVIT
Vuosi 2024 on pian paketissa!
Kulunut vuosi on pitänyt sisällään paljon muutoksia, uuden alkua ja suunnan hakua kohti tulevaa. Olemme saaneet tavata paljon matkailuyrittäjiä, kuntien ja sidosryhmien edustajia sekä muita yhteistyökumppaneita. Kohtaamiset ovat olleet antoisia ja koemme, että maakunnassa on entistä enemmän halukkuutta edistää matkailua yhteistyössä muiden kanssa. Tätä samaa linjaa haluamme jatkaa myös jatkossa!
Tammikuu tulee käynnistymään vauhdikkaasti Matka 2025 -messujen merkeissä. Pohjois-Karjalan osastokokonaisuus 6D2 ja 6F2 tulee olemaan upea yhteinen työpanos ja startti vuodelle. Koko maakunnan kattava messuviestintä laitetaan kunnolla käyntiin heti uuden vuoden jälkeen ja parhaan näkyvyyden saamiseksi tähän toivotaan aktiivista yhteistyötä postauksien jaossa kaikkien toimijoiden osalta. Yhdessä olemme enemmän! Matkamessuilla saamme myös esitellä meidän maakunnan upouutta tuotemanuaalia sekä business casea erityisesti kansainvälisille matkanjärjestäjille.
Meillä on vielä käynnissä Pohjois-Karjalan matkailun kehittämisen kysely, jolla kartoitamme hankeideoita. Olemme saaneet jo huiman määrän vastauksia. Ajatuksia ja ideoita kerätään vielä 19.1. saakka, joten käy täyttämässä lomake sinulle sopivaan aikaan.
Vauhdikkaan vuoden ja näiden ajatuksien myötä haluamme toivottaa kaikille tunnelmallista joulun aikaa ja onnellista uutta vuotta 2025! ♥
Lämpimin terveisin,
VisitKarelian tiimi – Terhi, Reetta & Marianne
2 PRO LAKELAND II -HANKKEEN KUULUMISET
Vastaa kansainvälistymiskyselyyn!
Pro Lakeland II -hankkeessa toteutetaan vielä loppuvuonna Visit Finlandin kansainvälistymiskysely matkailuyrityksille. Kyselyn perusteella kartoitamme yrityksien kansainvälistymisen tasoa hankkeen alkuvaiheessa. Vastauksia hyödynnetään mm. yrityskoulutusten, markkinoinnin sekä kehitystoimenpiteiden suunnittelussa. Jokainen vastaus on arvokas. Kyselyn vastaukset antavat myös sinulle yrittäjänä hyvän kuvan siitä, millä kansainvälistymisen tasolla olet tällä hetkellä menossa, missä jo onnistut ja mitä voisi jatkossa vielä kehittää.
Vastaathan kyselyyn 6.1. mennessä! Arvioitu vastausaika on n. 10-20 minuuttia.
DataHub-koulutus 5.2.
Hankkeen yhtenä keskeisenä toimenpiteenä on edistää Visit Finlandin DataHubin käyttöä Lakeland-alueella. DataHub on tietokanta, johon matkailuyritykset voivat syöttää tietoja omista palveluistaan ja tuotteistaan. Eri rajapintojen kautta tuotteet nousevat automaattisesti näkyviin sekä Visit Finlandin että visitlakelandfinland.com-sivustolle. Lisäksi VisitKarelian verkkosivuille avautuu vielä alkuvuodesta DataHub-integraatio englannin- ja saksankielisille sivuille.
Jos haluat tavoittaa kansainvälisiä matkailijoita ja olla mukana Visit Finlandin ja maakuntien yhteistyössä toteuttamissa kuluttaja- ja matkanjärjestäjäkampanjoissa, niin viimeistään nyt kannattaa liittyä mukaan. DataHubin vaatimuksena on, että yrityksellä löytyy kansainvälisille markkinoille suunnattu tuote tai palvelu ja se löytyy yrityksen verkkosivuilta vähintään englanniksi.
Jos koet, että tarvitset apua DataHubin käyttöönoton tai tietojen täydentämisen kanssa, osallistu hankkeen järjestämään DataHub-koulutukseen 5.2.2025 klo 10-12. Koulutuksen pitää Kehitysyhtiö SavoGrow Oy:n Pro Lakeland II -hankkeen projektikoordinaattori Jouni Ortju etänä. Pohjois-Karjalan matkailuyrittäjät voivat tulla paikan päälle Joensuun Tiedepuistolle. VisitKarelian tiimi on paikalla ja apunasi. Laita jo päivämäärä itsellesi talteen, tila tarkentuu vielä lähempänä koulutusta!
Lakeland-alueen virtuaaliaamukahvit 13.2.
Tervetuloa torstaina 13.2.2025 viiden maakunnan yhteisille virtuaaliaamukahveille klo 9-10 Teams-etäyhteydellä. Tapahtuma alkaa klo 9, mutta linjat avautuvat jo klo 8:50, jotta voimme kaikki rauhassa asettua linjoille ja virittäytyä aamun teemoihin. Tämä on mukava tilaisuus keskustella ja jakaa ajatuksia sekä verkostoitua muiden matkailualan ammattilaisten kanssa. Lämpimästi tervetuloa!
Lakeland-alueen yhteinen Instragram-tili
Uusi @visitlakelandfinland Instagram-tili on nyt julkaistu – ota tili seurantaan! Tilillä julkaistaan säännöllisesti uutisia ja inspiraatiota englanniksi koko Lakeland-alueelta. Muista merkitä sekä VisitKarelia että visitlakelandfinland-tili postauksiinne, jaamme tarinoissamme myös yritysten ja alueorganisaatioiden sisältöä. Tervetuloa osaksi maailman suurinta järvialuetta!
–
3 MATKAILUN AAMUKAHVIT
Matkailun aamukahvit
Seuraavat matkailun aamukahvit järjestetään ke 5.2. klo 9-12 Joensuun Tiedepuistolla.
Vuoden ensimmäisten Matkailun aamukahvien aiheena on sekä VisitKarelian tuoreet kuulumiset että Lakeland-alueen yhteinen DataHub-koulutus.
- Klo 9-10 käydään läpi VisitKarelian ajankohtaisia nostoja, kuten uudet USPit sekä hankekyselyssä esiin nousseita yhteisiä teemoja.
- Klo 10-12 aamukahvit jatkuvat yhteisellä DataHub-koulutuksella, jonka vetää etänä SavoGrow Oy:n Jouni Ortju. VisitKarelian tiimi on paikan päällä Tiedepuistolla yrityksien apuna koulutuksen ajan.
Aamukahvit pidetään Joensuun Tiedepuistolla Temple of Challenge -kokoustilassa (rakennus 3A, 4 krs.). Tilaisuuteen on mahdollista osallistua myös etänä. Lämpimästi tervetuloa!