1 TOIMITUSJOHTAJAN KYNÄSTÄ
2 VERKKOSIVUJEN SISÄLLÖNTUOTANTO
3 KESTÄVÄN MATKAILUN UUTISIA
4 KUULUMISIA MARKKINOILTA
5 KONTIOLAHDEN UUSI MATKAILUBRÄNDI
6 AJANKOHTAISIA POIMINTOJA



1 TOIMITUSJOHTAJAN KYNÄSTÄ

Uudistuvan matkailun kovimmat nousijat?

Matkailutoimiala elää murroksen ja uudistumisen hetkiä. Tilanne kansainvälisen matkustamisen elpymiseen ei juuri nyt näytä hyvältä. Samanaikaisesti kotimaan kysynnän ennakoidaan kasvavan ja toimiala kilpailee sen alueellisesta ja sisällöllisestä suuntautuvuudesta kovasti. Vuosien 2015–2018 aikana kotimainen matkailukysyntä kasvoi noin 2% ja ulkomainen noin 12% vuodessa koko Suomessa. Tämä kysynnän kasvu kohdentui pääosin ohi Järvi-Suomen ja siten myös Pohjois-Karjalan. Tuossa kasvussa oli kyse lähes 2 miljardin euron kasvusta Suomen matkailussa.

VisitKarelia 2030 Kasvustrategia on tärkeä suunnan määrittäjä alueen matkailuelinkeinolle. Strategian mukaisesti VisitKarelian visiona on olla miljoonan yöpymisvuorokauden kestävästi kehittyvä ja digitaalisesti saavutettavissa oleva Lakeland-matkakohde Suomessa. Neljä Polku huipulle -ohjelmaa kohdentavat tätä alueen elinkeinon kaksinkertaistamiseen tähtäävää kehitystä. Nyt on oikea aika valmistautua ja toimia siten että tulevasta matkailun kasvujaksosta Pohjois-Karjala ottaa osansa. Kaikki signaalit toimialan megatrendeistä, Covid-kriisin vaikutuksista ja suorista kauppasuhteista vahvistavat alueen mahdollisuudet olla uudelleen käynnistyvän matkailun nousija ja yksi voittajista.

On ollut ilo olla mukana Pohjois-Karjalan matkailun kasvustrategian valmistelussa ja alueellisen toiminnan uudistamisessa. Tämä 2016 syksyllä osaltani käynnistynyt jakso saa nyt päätöksen ja uudistettu VisitKarelia hakee parhaillaan uutta toimitusjohtajaa. Olen varma että toiminta-alueen syventynyt yhteistyö, panokset kehitykseen ja paikallisesta kulttuurista sekä luonnosta kumpuava elinkeino tulee menestymään!

Kiitän koko Pohjois-Karjalan matkailua tästä yhteisestä kuljetusta matkasta. Teitä on monta: Kiitos!

 

Merkityksellistä joulun aikaa ja taikaa toivottaen,

Jaakko
VisitKarelia Destination CEO
Connect and follow at LinkedIn: fi.linkedin.com/in/jaakkolopponen


 

 



2 VERKKOSIVUJEN SISÄLLÖNTUOTANTO

Uutta sisältöä verkkosivuille

Uudistuneille verkkosivuillemme on tuotettu talven lomien suunnittelua tukevaa sisältöä. Olemme saaneet näille sivuille hyvin materiaalia, mutta uusiakin ehtii vielä vinkata! Tällä hetkellä sivuilta löytyy muun muassa etätyö- ja talvilomapaketteja esittelevät sivut.  Aktiviteettipuolelle olemme koonneet sivun laduista ja laskettelurinteistä, rentoutumisvinkeistä ja lapsiperheiden talvikohteista. Työn alla on myös talvipyöräilyreitit kokoava alasivu.

Jatkossa sivustomme sisällöntuotanto keskittyy pääasiassa eri teemojen ja sesonkien mukaisiin sivuihin, joita meidän on myös helppo markkinoida juuri kyseisestä teemasta kiinnostuneelle kohderyhmälle. Onko mielessäsi jokin teema, joka ehdottomasti ansaitsisi oman sivun talvikaudelle? Vinkkaa siitä meille!

Kurkkaa verkkosivuille



3 KESTÄVÄN MATKAILUN UUTISIA

Kaksi uutta STF-merkkiä maakuntaan

Loppuvuosi toi maakuntaan kaksi uutta kestävän matkailun STF-merkkiä, kun Hyvärilä Nuoriso- ja matkailukeskus sekä Break Sokos Hotel Bomba saivat STF-merkit joulukuussa. Tällä hetkellä Pohjois-Karjalassa on kolme STF-merkin saanutta yritystä, jotka kaikki toimivat Nurmeksessa. Lämpimät onnittelut vastuullisuustyön tunnustuksista!

Iloisia uutisia kestävän matkailun saralta kuultiin myös Kontiolahdelta, jossa ampumahiihdon maailmancup-tapahtumalle myönnettiin Ekokompassi-vastuullisuussertifikaatti. Yleisesti ottaen alueemme on kestävän matkailun ohjelman etenemisessä hyvässä vauhdissa, mutta vuoden 2021 aikana tavoitteemme on saada uusia yrityksiä mukaan vastuullisuustyön sertifiointiin ja polulle kohti STF-merkkiä. Kun haluat yrityksesi mukaan kestävän matkailun polulle, ota yhteyttä!

Rauhallista joulun aikaa toivottaen,

Anne Kokkonen
markkinointikoordinaattori



4 KUULUMISIA MARKKINOILTA

Kuuleeko Eurooppa? Europe – are you listening?

Vuosi 2020 on tarjoillut meille melkoista vuoristorataa. Haasteet muistamme varmasti kaikki, mutta pidetään yhdessä katse tulevassa. DACH-alueen matkanjärjestäjät ovat ottaneet valovuoden mittaisen digipyrähdyksen. Suomi herättää nyt kiinnostusta täysin uusissa asiakkaissa ja toimijoissa, muun muassa Etelä-Euroopasta. Kiitos teille alueen yrittäjät päättyvän vuoden panoksestanne. Tunnen olevani etuoikeutettu voidessani sanoa edustavani teitä!

Year 2020 has been like a ride on a roller coaster. We all surely remember the challenges, but let’s look forward together. DACH-region tour operators have taken a huge step forward digitally. Finland interests now totally new clients and operators, for example from Southern Europe. I want to say thank all North Karelian entrepreneurs for doing your part. I feel privileged to be able to say I represent you!

Hyvää joulua ja menestyksekästä uutta vuotta,
Merry Christmas and succesfull New Year,

Leena ”Lennu” Tervakorpi
Europe Account Manager


East Asia market for 2021

China

China is embracing its large domestic travel market, yet the demand for international travel is high. According to the International Air Transport Association (IATA), China’s domestic traffic was down just 1.4% in October compared to October 2019. The domestic economy was close to normality and low fares and so-called ’all you can fly’ deals boosted demand.

Based on its big data of 300 million Chinese, Ctrip reported domestic travel trend in 2021 New Year: Across the nation, from North to South. One of the trending phenomena in social media for travel is “pretending to be in Nordic”. Based on press release in various industries, social media content, and mouth to mouth narratives, Chinese people seem to be ready for international travel once the global pandemic wanes and borders reopen.

South Korea

Moreover, according to a survey by a leading e-commerce company in South Korea, 64% of the respondents want to travel abroad in 2021, 52% tend to travel with family, 78% prefer the travel length to be more than 5 days.

Japan

In Japan, according to Visit Finland’s market insights, family travel and educational travel are increasing segments for Finland. Optimistic estimation is that the Japanese outbound travel will come back earliest in late summer 2021, still depending on the phases of vaccination and Olympics.

Keywords and signals

Keywords and signals related to travel we recognize from the East Asia market for 2021 and post Covid era are:

  • Safety and hygiene
  • FIT, family group, private group
  • Outdoor, nature tour, eco tour
  • No contact service, digital marketing, content marketing,
  • AR (augmented reality), AI (artificial intelligence), OTT (Over the Top)

Asia account of VisitKarelia will take these key messages from the markets and plan our further actions for 2021. Should you have any questions or ideas, please feel free to connect!

Below you can review Visit Finland’s webinar: OUTLOOK ON TOURISM INDUSTRY IN EAST ASIA – CHINA, JAPAN, SOUTH KOREA

Review the webinar

Hold the vision, together we will see it through

Yu Nan
Asia Account Manager
Connect and follow at LinkedIn


Venäläisten matkailun signaalit 2021

Useat eri lähteet, kuten Booking.com ja Amadeus, ovat tutkineet venäläisten matkustushalukkuutta ja siihen vaikuttavia tekijöitä pandemian jälkeen. Venäläisten matkustushalukkuus on pysynyt erittäin korkealla tasolla ja iso osa venäläisistä on valmiita lähtemään matkalle heti, kun se on mahdollista. Tärkeimmät ensi vuoden signaalit, joita meidän Pohjois-Karjalassa tulisi hyödyntää, ovat:

  • rajan läheisyys
  • turvallisuus
  • luonto ja puhtaus
  • harva asutus ja oma rauha
  • lähimarkkinat ja Karjalan tasavallan suosion kasvu kotimaan matkailussa

Näitä asioita puemme viesteiksi sekä tuotteiksi ja lähdemme viemään ensi vuonna eteenpäin. Jos sinulla on kysyttävää tai ideoita, joita voisimme toteuttaa yhdessä, niin ota yhteyttä!

Visit Finland on tehnyt yhteenvedon Booking.comin tutkimuksesta venäläisten matkustamisesta.

Lue raportti

Kuluneesta vuodesta kiittäen sekä hyvää joulua ja uutta vuotta toivottaen

Anna Härkönen
Russia Account Manager
Connect and follow at LinkedIn



5 KONTIOLAHDEN UUSI MATKAILUBRÄNDI

play-kontiolahti-logo

Play Kontiolahti -sivusto on julkaistu

Marraskuun lopussa julkaistu Play Kontiolahti -matkailubrändi ja uusi verkkosivusto kokoaa laajasti yhteen kaikki kunnan alueen matkailukohteet, lukuisat toimialan yritykset, monipuoliset retkeilyreitit ja liikuntapaikat. Sivusto on koottu yhteistyössä alueen matkailuyritysten kanssa ja sen tarkoituksena on palvella alueelle saapuvia matkailijoita tuomalla esille valmiita ehdotuksia eri kohderyhmille. Sivustolle on koottu tekemistä perheille, aktiivisille aikuisille ja ekologisesta matkailusta kiinnostuneille.

Kontiolahti haluaa erottua muista matkailusivustoista leikkisyydellä, visuaalisella kiinnostavuudella ja omintakeisuudella. Keskeiset elementit uudessa matkailumarkkinointibrändissä ovat värit ja niiden viestit. Sivustolla käytetään neljää pääväriä eli punaista, keltaista, vihreää ja sinistä kuvaamaan matkailupalveluiden luokittelua: seikkailuun, liikuntaan, ekologisuuteen ja luontoon liittyviä kohteita.

Play Kontiolahti -sivustolle kootaan kevään aikana kattavasti kaikki kunnan alueen retkeilyreittien kartat. Jatkuvasti päivittyvää sisältöä tuo matkailublogi, jonka artikkeleissa esitellään Kontiolahden alueen eri kohteita.

Tutustu verkkosivustoon



6 AJANKOHTAISIA POIMINTOJA

Lakeland Finland – Sustainable Destination Congress 18.1.2021

Tammikuussa Lahdessa järjestettävä kestävän matkailun kongressi jakaa viimeisintä tutkimustietoa vastuullisten palveluiden ja matkakohteiden kehittymisestä. Tilaisuus järjestetään sekä paikan päällä että verkossa 18.1.2021 klo 9-15.

Kongressissa kuullaan puheenvuorot kestävästä matkailusta, STF-merkin suorittamisesta ja Lakeland-alueen vastuullisista kehitysmahdollisuuksista. Paneelikeskustelussa kuullaan, kuinka Finnair, Tallink Silja ja VR kehittävät omaa vastuullisuuttaan.

 

Rekisteröidy tapahtumaan


Festivaaliverkko-seminaari 13.1.2021

Karelia CBC -ohjelman hanke Big Music for Small Cities (KA9031) kutsuu matkailualan toimijoita tammikuussa järjestettävään verkostoitumisseminaariin.

Seminaari järjestetään 13.1.2021 klo 12.00-14.00 Google Meet -tapahtumana. Puhujina tapahtumassa ovat Sari Rusanen (Kuhmon Kamarimusiikki), Tiina Kuusisto (Pirfest) sekä Anna Härkönen ja Leena Tervakorpi VisitKarelialta. Seminaarin aiheena on verkostoituminen, sen edut, haasteet ja mahdollisuudet. Alustuksissa kuulemme esimerkkien valossa kokemuksia erilaisista yhteistyömahdollisuuksista. Osallistuminen on maksutonta, eikä vaadi jatkositoutumista.

Ilmoittaudu seminaariin 31.12.2020 mennessä.


Lue lisää ja ilmoittaudu

………..


Turvallisuustyöpajat tammikuussa

Visit Finland järjestää tammikuussa kolme työpajaa, joiden aiheena on turvallinen matkailijakokemus. Puolen päivän mittaiset työpajat on jaettu kolmeen eri teemaan ja ne järjestetään etäyhteyksin seuraavasti:

  • Ke 20.1.2021 klo 12:30-16:00 Haasteiden ja tarpeiden tunnistaminen

  • Ke 27.1.2021 klo 12:30-16:00 Ratkaisuideoiden kehittäminen ja jalostaminen

  • Ke 3.2.2021 klo 12:30-16:00 Ratkaisuideoista kohti toteutusta

Työpajat on suunnattu turvallisesta matkailijakokemuksesta ja sen kehittämisestä kiinnostuneille tahoille, kuten alueille, matkanjärjestäjille ja matkailuyrityksille sekä alan sidosryhmille. Työpajoihin ilmoittautuminen on sitova ja edellyttää lyhyeen ennakkokyselyyn vastaamista.

Lisätietoa ja ilmoittautuminen

——————————-


Lokakuun tunnusluvut

Lokakuussa 2020 Pohjois-Karjalassa kirjattiin 34 900 yöpymistä (+3,1 %), joista kotimaisia oli 33 500. Ulkomaisia yöpymisiä oli 1 500 yötä. Kotimaiset yöpymiset lisääntyivät 11 prosenttia ja ulkomaalaiset yöpymiset vähenivät 62 prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan ajankohtaan.

Tammi-lokakuun yöpymiset Pohjois-Karjalassa:

Kotimaiset yöpymiset 330 000 (-15,1 %)
Ulkomaalaiset yöpymiset 25 300 (-60,0 %)
Yhteensä 355 000 (-21,4 %) yötä.

Katso tarkemmat tunnusluvut

 


Alkuvuoden aamukahvitilaisuudet

Seuraavat matkailun aamukahvit järjestetään ti 26.1. klo 10-12.

Tilaisuuteen voi osallistua etänä Zoomin kautta.

Osallistu aamukahveille

Helmikuussa kahvittelemme 23.2. klo 10-12 ja maaliskuussa 23.3. klo 10-12. Aamukahvien teemat ilmoitetaan sähköpostikutsussa.