1 VISITKARELIA KUULUMISET
2 KANSAINVÄLISTYMINEN
3 TILASTOJA
4 AJANKOHTAISET POIMINNAT
Mitä meille kuuluu?
Vastaa kansainvälistymiskyselyyn!
Pro Lakeland II -hankkeessa toteutetaan vielä loppuvuonna Visit Finlandin kansainvälistymiskysely matkailuyrityksille. Kyselyn perusteella kartoitamme yrityksien kansainvälistymisen tasoa hankkeen alkuvaiheessa. Vastauksia hyödynnetään mm. yrityskoulutusten, markkinoinnin sekä kehitystoimenpiteiden suunnittelussa. Jokainen vastaus on arvokas. Kyselyn vastaukset antavat myös sinulle yrittäjänä hyvän kuvan siitä, millä kansainvälistymisen tasolla olet tällä hetkellä menossa, missä jo onnistut ja mitä voisi jatkossa vielä kehittää.
Vastaathan kyselyyn 18.12. mennessä! Arvioitu vastausaika on n. 10-20 minuuttia.
Vastaa Kansainvälistymiskyselyyn
Hankkeen muita toimenpiteitä
Hakusanamarkkinointia Eurooppaan
Pro Lakeland 2 -hanke pyrkii lisäämään Järvi-Suomen tunnettavuutta Euroopassa kohdennetulla hakusanamarkkinoinnilla. Vuosina 2024-2025 hakusanamarkkinointikampanjoita kohdennetaan Saksassa Düsseldorfin, Frankfurtin ja Hampurin alueille. Iso-Britanniassa markkinointia keskitetään Manchesterin, Yorkshiren ja Suur-Lontoon alueille. Lisäksi yhtenä kohdemarkkinana on Sveitsi. Kampanjoiden laskeutumissivuna käytetään koko Lakeland-alueen käytössä olevaa visitlakelandfinland.com -sivustoa.
Joko olet mukana Visit Finlandin DataHubissa?
Visit Finlandin DataHub on tietokanta, johon matkailuyritykset voivat syöttää tietoja omista palveluistaan ja tuotteistaan. Eri rajapintojen kautta tuotteet nousevat automaattisesti näkyviin sekä Visit Finlandin että visitlakelandfinland.com-sivustolle. Lisäksi VisitKarelian verkkosivuille avautuu vielä loppuvuodesta DataHub-integraatio englannin- ja saksankielisille sivuille.
Jos haluat tavoittaa kansainvälisiä matkailijoita ja olla mukana Visit Finlandin ja maakuntien yhteistyössä toteuttamissa kuluttaja- ja matkanjärjestäjäkampanjoissa, niin viimeistään nyt kannattaa liittyä mukaan. DataHubin vaatimuksena on, että yrityksellä löytyy kansainvälisille markkinoille suunnattu tuote tai palvelu ja se löytyy yrityksen verkkosivuilta vähintään englanniksi.
Lisätiedot Pro Lakeland 2 -hankkeen toimenpiteistä: Reetta Ostela, reetta.ostela@businessjoensuu.fi.
Viisi matkailumaakuntaa, yksi järvielämys – Pro Lakeland II -hankkeen rahoittaa Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR).
Suomi kiinnostaa saksalaisia
Visit Finland on julkaissut tuoreen ReiseAnalyse-raportin, jossa pureudutaan tarkemmin Saksan markkinoihin ja saksalaisten matkustuspotentiaaliin. Tuloksista käy myös ilmi, millaisia matkustusmotiiveja, kiinnostuksen kohteita ja lomailutyylejä saksalaisilla on.
Saksalaisten kiinnostus Suomea kohtaan on kasvanut kymmenkertaiseksi viimeisten kolmen vuoden aikana. Kasvuvauhti muihin Pohjoismaihin verrattuna on merkittävästi suurempaa. Siitä huolimatta Suomi jää edelleen vertailussa Tanskan, Ruotsin ja Norjan taakse. On kuitenkin hienoa huomata, että Suomi erottautuu muista uniikkina ja vastuullisena matkakohteena. Lisäksi meidän upea luonto, hyvät talviaktiviteetti mahdollisuudet ja kiinnostavat perinteet nousevat esiin.
–
Lokakuun majoitustilastot
Pohjois-Karjalassa kirjattiin lokakuussa 2024 yhteensä 42 819 rekisteröityä yöpymistä (+4,4 %) ja saapuneita matkailijoita oli 24 808 (+3,1 %). Majoitusmyyntiä kertyi 2,86 miljoonaa euroa, joka on 8,7 prosenttia enemmän viime vuoteen nähden. Huoneiden käyttöaste koko maakunnassa oli keskimäärin 48,8 % (+1,2 %). Ulkomaalaisten osuus kaikista yöpyneistä oli 7,9 %.
Rekisteröimättömiä yöpymisiä kertyi koko maakunnassa yhteensä 14 692, kun vastaava määrä oli vuosi sitten 14 630. Vaikka yöpymisten määrä on säilynyt ennallaan, majoitusmyynnissä on tehty huimaa nousua. Majoitusmyyntiä oli yhteensä 1,1 milj. €, kun edeltävänä vuonna euroja kertyi vain 620 000.
–
Kalevala-brändin tuotteistamispaja Nurmeksessa
Miten sinun yrityksesi voisi olla osa Kalevala-brändiä? Nurmeksessa kuvataan tällä hetkellä Kalevala: Kullervon tarina -elokuvaa. Nyt onkin oiva hetki aloittaa yhteistyö Kalevala-brändin tuotteistamiseksi. Tervetuloa siis kuulemaan ja yhteistyöllä suunnittelemaan, miten alueemme yritykset voivat käytännössä käyttää Kalevala-brändiä omassa tuotteistuksessaan ja markkinoinnissaan. Toivomme mukaan mahdollisimman monenlaisia yrityksiä eri toimialoilta.
Työpaja toteutetaan Break Sokos hotel Bomban tiloissa Nurmeksessa maanantaina 9.12 klo 15-20. Kouluttajina työpajassa ovat elokuvatuottaja, ohjaaja ja käsikirjoittaja Marko Röhr sekä ArkiDesign bränditoimiston omistaja Teemu Lusua.
Ilmoittaudu mukaan 2.12. mennessä
Työpajan järjestää Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus Oy PIKES ja Pohjoinen Lakeland- hanke. Hanke on EU:n osarahoittama.
Lisätietoja tilaisuudesta: Hanne Nevalainen, kansainvälisen matkailun asiantuntija, Pielisen Karjalan Kehittämiskeskus oy PIKES, hanne.nevalainen@pikes.fi
Lakeland virtuaalikahvit: Matkailutuotteet kv-markkinoille 12.12.2024 klo 9-10
Pro Lakeland 2 -hanke järjestää torstaina 12.12. viiden maakunnan yhteiset virtuaaliaamukahvit klo 9-10 Teams-etäyhteydellä. Tapahtuma alkaa klo 9, mutta linjat avautuvat jo klo 8:50, jotta voimme kaikki rauhassa asettua linjoille ja virittäytyä aamun teemoihin.
Aiheena ovat Viisi matkailumaakuntaa, yksi järvielämys – Pro Lakeland 2 -hankkeen esittely ja tulevat toimenpiteet. Lisäksi Visit Finlandilta Kaisu Mäkelä on jakamassa tietoa Datahubista. Tämä on mukava tilaisuus keskustella ja jakaa ajatuksia sekä verkostoitua muiden matkailualan ammattilaisten kanssa. Lämpimästi tervetuloa!
Lähde yhteiselle tutustumismatkalle Helsingin Matkamessuille 2025
Haluaisitko lähteä nauttimaan messutunnelmasta sekä tutustumaan tarkemmin, mitä kaikkea messuilta löytyy? Hojo-Matkat tarjoaa messumatkan Helsinkiin 17.-18.1.2025 pohjoiskarjalaisten matkailijayhdistysten jäsenille hintaan 159 € (norm. 169 €). Matkapaketti sisältää: edestakaisen bussikuljetuksen Pohjois-Karjalasta Helsinkiin, yhden yön majoituksen Sokos Hotelli Presidentissä (jaetut 2 hh), aamiaisen hotellissa sekä tietenkin sisäänpääsyn Matkamessuille (1pv). Matka toteutetaan, jos mukana on vähintään 30 matkustajaa.
Pohjois-Karjala on mukana Matkamessuilla 2025 yhteisellä osastolla 6D2.
Luonto- ja kulttuurimatkailureiteistä liiketoimintaa tarinan ja tekoälyn avulla
Ellare Oy ja Tarinakone Oy I Storysheep järjestävät inspiroivan webinaariin, jossa pureudutaan luonto- ja kulttuurimatkailureittien liiketoiminnalliseen hyödyntämiseen tarinan ja tekoälyn avulla. Lähde mukaan oppimaan! Webinaarin lopussa on aikaa myös kysymyksille.
Webinaari järjestetään torstaina 5.12. klo 8.30-9.30. Webinaari vastaa kysymyksiin: 1) Miten reittejä voidaan hyödyntää alueen vetovoiman ja liiketoiminnan kehittämisessä?, 2) Miten reittejä tarinallistetaan? ja 3) Miten tekoäly ja uudet teknologiat voivat rikastuttaa reittien tarinallistamista?
Matkailun aamukahvit ja USP-työpaja
Seuraavat matkailun aamukahvit järjestetään ti 3.12. klo 10-12 Joensuun Tiedepuistolla.
Aamukahvien aiheena on tällä kertaa Ellun Kanojen vetämä Miten luomme mielikuvia: tehokas viestintä ja esiintymistaidot -luento. Aiheen kärkenä on Pohjois-Karjalasta yhteisesti viestiminen ja sen vahvistaminen. Luennon tarkoituksena on myös tukea Matka 2025 -messuille osallistuvien yrityksien ja sidosryhmien yhtenäistä viestintää. Tervetuloa kuulolle, vaikka et olisi lähdössä messuille! Osallistuminen paikan päällä Tiedepuistolla tai Teams-etäyhteydellä.
USP-työpaja 3.12. klo 13-16 Joensuun Tiedepuistolla
Matkailun aamukahvien ja lounaan jälkeen järjestetään Pohjois-Karjalan maakunnallisten vetovoimatekijöiden määrittämisen USP-työpaja yhteistyössä Avidlyn kanssa. Taustamateriaalina hyödynnetään kansainvälisestä matkanjärjestäjäkyselystä saatuja vastauksia. Tilaisuus on avoin kaikille. Suositellaan osallistumista paikan päällä.