Hei Pohjois-Karjalan matkailutoimijat.

VisitKarelia käynnisti kesäkuun lopussa matkailututkimuksen Pohjois-Karjalassa vierailleille matkailijoille. Kyselyn tavoitteena on selvittää mm. alueelle kohdistuva matkailutulo, matkailijoiden motiivit sekä profiilit. Kyselyn avulla saamme reaaliaikaista tietoa, joka auttaa meitä kehittämään alueen palveluita ja markkinointia. Kysely on auki syyskuun loppuun saakka.

Auta meitä keräämään vastauksia ja kehittämään matkailupalveluita jakamalla kyselylinkkiä omassa somessa, verkkosivustolla tai sähköpostilla omille asiakkaille. Jokainen vastaus on meille tärkeä! Alla on esimerkkiviestit, joilla voit jakaa kyselylinkkiä omissa kanavissa. Sosiaalisen median osalta toivomme, että laitatte postauksen toistumaan ajastuksella esimerkiksi joka toinen viikko. Liitteenä on myös kuva, jota voitte halutessanne käyttää julkaisuissa. Kuva: Taito Pohjois-Karjala ry.

Kyselyn tulokset julkaistaan syksyllä dmo.visitkarelia.fi -sivustolla sekä uutiskirjeessämme.

Kysely toteutetaan kolmella kielellä (suomi, englanti ja saksa) osana Kohti miljoonan yöpymisvuorokauden kestävästi kehittyvää kohdetta – Pohjois-Karjalan matkailun elpyminen -hanketta.

Esimerkkiviestit kieliversioineen:

Yritysten / alueorganisaatioiden omat sivut, somekanavat tai kiitosviesti asiakkaille sähköpostilla:

Hyvä vierailija, kiitos käynnistäsi yrityksen tai alueen oma nimi tähän. Auta meitä kehittämään Pohjois-Karjalan matkailupalveluja vastaamalla oheiseen kyselyyn. Kyselyyn vastaaminen vie vain hetken ja kaikki tieto käsitellään anonyymisti. Vastauksesi on meille tärkeä! Kyselyn lopuksi voit osallistua arvontaan ja voittaa karjalaisen tuotepaketin (arvo 78€)!
https://survey.salmiplatform.fi/pohjois-karjala/2022

Dear visitor, thank you for your visit to yrityksen tai alueen oma nimi tähän. Please help us develop the North Karelia area by answering this survey. It takes only a short time to fill the form and all the data will be handled anonymously. Your answer is very valuable to us! By finishing the survey you can participate in a lottery and win a Karelian product package (value 78€)! https://survey.salmiplatform.fi/pohjois-karjala/2022

Lieber Besucher, helfen Sie uns bei der Entwicklung der touristischen Dienstleistungen in yrityksen tai alueen oma nimi tähän, indem Sie den untenstehenden Fragebogen beantworten. Das Ausfüllen der Umfrage dauert nur einen Augenblick und alle Informationen werden anonym verarbeitet. Ihre Antwort ist wichtig für uns! Am Ende der Umfrage können Sie an einer Verlosung teilnehmen, bei der Sie ein Karelisches Producktpaket gewinnen können! https://survey.salmiplatform.fi/pohjois-karjala/2022

Lisätietoja: Anna Härkönen, projektikoordinaattori, 0400 239 619, anna.harkonen@visitkarelia.fi.