1 MARKKINOINTIKUMPPANUUSHAKU
2 TALVEN MARKKINOINTI
3 KUULUMISIA WORKSHOPISTA
4 SYYSKUUN TILASTOT
5 AJANKOHTAISIA POIMINTOJA
Hae markkinointikumppanuutta 31.10. mennessä!
Vielä on muutama päivä aikaa hakea VisitKarelian 50/50-markkinointikumppanuutta alkavan talvikauden markkinointiin. Hakuaikaa on lokakuun loppuun ja kampanjat toteutetaan vuoden 2023 helmikuun loppuun mennessä. Olemme varanneet talvikauden markkinointikumppanuuksiin 10 000 euroa, joten kannattaa rohkeasti laittaa sekä pienemmät että suuremmat kampanjaideat mukaan hakuun.
Talven kampanjat starttaavat
Talvi leijailee VisitKarelian verkkosivuille 1. marraskuuta ja samalla käynnistyvät myös talviajan markkinointikampanjat. Päivitämme parhaillaan talvisivuja sekä kotimaisten että kansainvälisten asiakkaiden tarpeisiin. Sivujen tarkoituksena on antaa talvilomaa suunnitteleville inspiraatiota ja ohjata heitä varauskanaviin sekä matkailuyritysten sivuille tutustumaan kohteisiin tarkemmin.
Marraskuun puolivälistä alkaen julkaisemme verkkosivuillamme talveen liittyviä artikkeleja, joiden tarkoituksena on tehdä aluettamme tunnetuksi talvisena hyvinvointikohteena ja suksilajien harrastajien kohteena. Lisäksi artikkeleista löytyy sisältöä lasten kanssa matkustaville sekä kulttuuria ja helppoja luontoelämyksiä etsiville. Viimeinen artikkeli julkaistaan helmikuussa ja se on suunnattu erityisesti paikallisille kohderyhmille, jotka kaipaavat vinkkejä talvilomavieraiden varalle.
Artikkelien lisäksi myös Googlen hakusanakampanjat ja somekampanjat pyörivät normaaliin tapaan läpi talven.
Haluatko hyötyä ilmaisesta näkyvyydestä?
Kaikista talveen liittyvistä uutuuksista, opastetuista retkistä, erikoisuuksista ym. saa vinkata meille, jotta osaamme poimia ne mukaan markkinointiin. Toimita tiedot verkkosivulinkin muodossa osoitteeseen marianne.markkanen@visitkarelia.fi.
–
Pohjois-Karjala laajalti edustettuna Winter Wonderland -workshopissa
Online-workshopissa oli paikalla 158 kansainvälistä matkanjärjestäjää
VisitKarelia, Äksyt Ämmät, Pohjois-Karjalan Osuuskauppa, Eräkeskus ja Kolin Matkailu veivät maakunnan talvimatkailun ilosanomaa kansainvälisille matkailijoille lokakuun puolivälissä järjestetyssä Winter Wonderland -workshopissa. Tilaisuudessa tavattiin 15 minuutin tapaamisissa pääasiassa eurooppalaisia matkanjärjestäjiä. Yrittäjät saivat useita konkreettisia tarjouspyyntöjä ja niiden osalta yhteistyökumppaneihin ollaan yhteydessä lähiaikoina. Talven ihanien elämysten lisäksi kysyttiin paljon myös kesän mahdollisuuksista.
Samalla yhteiskonseptilla on osallistuttu jo yhteen online-tapahtumaan keväällä 2022 ja jos kiinnostuneita on, niin tilaisuuden tullen jatkamme samalla tavalla niissä tilaisuuksissa, jotka tarjoavat mahdollisuuden yhteisosallistumiseen. Yhteinen osallistuminen on erityisen tehokasta, koska voimme valmistautua tilaisuuteen yhdessä etukäteen ja jakaa vastuuta myös jälkikontaktointien osalta kaikkien osallistuneiden kesken.
Mukaan workshopiin esittelemään yrityksesi palveluja?
Panostaako sinun yrityksesi kansainväliseen matkailuun ja olisitko kiinnostunut osallistumaan tällaiseen online-tilaisuuteen tai jopa lähtemään workshopiin ulkomaille?
Kerro kiinnostuksestasi ja kysy samalla lisää osallistumisen kriteereistä ja kustannuksista Lennulta: leena.tervakorpi@visitkarelia.fi.
–
Syyskuun majoitusmyynti kasvoi, vaikka yöpymiset vähenivät
Pohjois-Karjalassa kirjattiin syyskuussa yhteensä 41 200 rekisteröityä yöpymistä, mikä on kahdeksan prosenttia vähemmän kuin viime vuoden vastaavana ajankohtana. Kotimaisten matkailijoiden yöpymiset vähenivät 10 prosenttia, mutta ulkomaalaiset rekisteröidyt yöpymiset lisääntyivät 42 prosenttia. Ulkomaalaisia matkailijoita saapui maakuntaan eniten Venäjältä.
Rekisteröityä majoitusmyyntiä kertyi 2,6 miljoonaa euroa, mikä on 50 000 euroa enemmän kuin viime vuonna. Rekisteröity majoitusmyynti ylsi myös vuoden 2019 syyskuun tasolle, mikä kertoo matkailun tasaantumisesta koronan aiheuttamien muutosten jälkeen.
Alueiden välillä nähtiin eroja
Syyskuun yöpymisissä on havaittavissa selkeitä eroja eri alueiden välillä. Syyskuussa kirjattiin kasvua Joensuussa (6,5 %) ja Joensuun seudulla (10,6 %), mutta muut alueet menettivät yöpyjiä. Pielisen Karjalassa yöpymiset vähenivät 10 prosenttia, Lieksassa 13 prosenttia ja Keski-Karjalassa 63 prosenttia.
Vuositasolla yöpymiset edellä viime vuotta
Kumulatiivisesti rekisteröityjä yöpymisiä on kuluvan vuoden aikana kirjattu 400 000 kappaletta, mikä on kuusi prosenttia enemmän kuin viime vuoden syyskuun loppuun mennessä. Kansainvälisten yöpymisten määrä on kasvanut 123,4 prosenttia verrattuna edellisvuoteen ja kotimaiset yöpymiset ovat lisääntyneet 2,1 prosenttia.
Rekisteröidyt majoitustilastot sisältävät rekisteröityjen majoitusliikkeiden, eli hotellien, motellien, matkustajakotien, retkeilymajojen, lomakylien ja leirintäalueiden tilastot. Liikkeet, joissa on alle 20 vuodepaikkaa tai sähköliitäntäpisteellä varustettua matkailuvaunupaikkaa, eivät kuulu tilastoinnin piiriin.
Järvi-Suomen matkailuyrittäjien iltapäiväkahvit 2.11.
Aiheena alueiden ja palveluiden saavutettavuus
Viiden Järvi-Suomen maakunnan matkailuyrittäjät kokoontuvat iltapäiväkahvitilaisuuteen 2.11. klo 14.00-15.30. Teams-etäyhteydellä. Yrittäjien toiveen mukaisesti iltapäiväkahvien aiheena on saavutettavuus ja käsittelemme asiaa erityisesti kansainvälisen asiakkaan näkökulmasta. Keskustelemme erityisesti siitä, miten asiakkaat löytävät yrittäjän palvelut ja pääsevät matkustamaan paikan päälle kohteeseen mahdollisimman helposti. Toivottavasti pääset mukaan kertomaan teidän havaitsemista saavutettavuuden haasteista ja ratkaisuista sekä kysymään vinkkejä yrittäjäkollegoilta eri puolilta Itä-Suomea.
Tilaisuus on avoin kaikille Pohjois-Karjalan, Kainuun, Pohjois-Savon, Etelä-Karjalan ja Etelä-Savon matkailuyrittäjille ja sen järjestää Pro Lakeland -hanke. Tilaisuus järjestetään Teams-yhteydellä. Osallistumislinkki ja ohjelma, lähetetään ilmoittautuneille tilaisuutta edeltävänä päivänä.
Ilmoittaudu mukaan iltapäiväkahveille
–
Matkailuliiketoiminnan juhlaviikko Itä-Suomen yliopistolla
Itä-Suomen yliopiston kauppatieteiden laitoksen Matkailuliiketoiminnan maisteriohjelma viettää viisivuotissyntymäpäivää 15.-17. marraskuuta kolmen tapahtuman voimin. Matkailuliiketoiminnan tutkimusryhmä kutsuu kaikki matkailun tutkimuksesta ja koulutuksesta kiinnostuneet mukaan kaikille avoimiin tilaisuuksiin.
Ohjelmassa kaksi webinaaria ja juhlaseminaari
Tiistaina 15.11. ja keskiviikkona 16.11. järjestetään parituntiset webinaarit, aiheena luontomatkailu ja vastuullinen liiketoiminta. Linkki tapahtumiin lähetetään ilmoittautuneille sähköpostina viikon 46 alussa.
Torstaina vietetään juhlaseminaari, johon ovat lupautuneet mukaan mm. matkailuliiketoiminnasta Joensuussa ensimmäisenä väitellyt tohtori, nykyisin Oulun yliopistossa brändimarkkinoinnin professorina toimiva Saila Saraniemi, sekä matkailukoulutuksen grand lady, Ulla Ritola-Pesonen, joka oli valtakunnallisen Matkailualan verkostoyliopiston koordinaattori. Paneelikeskusteluun osallistuu sekä nykyisiä että entisiä pohjoiskarjalaisia matkailun merkkihenkilöitä.
Tervetuloa juhlimaan matkailuliiketoiminnan koulutusta ja tutkimusta!
Tutustu ohjelmaan ja ilmoittaudu
Matkailun aamukahvit
Seuraavat matkailun aamukahvit järjestetään ti 22.11. klo 10-12 Nurmeksessa Nurmes-talolla.
Aamukahveilla keskustellaan matkailun kehittämisen ajankohtaisista rahoitusmahdollisuuksista. Tilaisuuteen on mahdollisuus osallistua myös etänä.