1 TOIMITUSJOHTAJAN KYNÄSTÄ
2 KESTÄVÄN MATKAILUN OHJELMA
3 HAE MARKKINOINTIKUMPPANUUTTA
4 JOKO OLET LÖYTÄNYT SIELUNMAISEMASI?
5 KUULUMISIA MARKKINOILTA – EUROOPPA
6 SYKSYN DIGIKOULUTUKSET
7 AJANKOHTAISIA POIMINTOJA



1 TOIMITUSJOHTAJAN KYNÄSTÄ

Uudet asiakkaat, uudet markkinat

Matkailutoimiala on nyt puheen, ihmettelyn ja mielipiteiden kohteena. Kulunut vuosi on nostanut esiin matkailuelinkeinon vahvuuksia ja heikkouksia. Monet näistä näyttäytyvät enempi paikallisina kuin valtakunnallisina. Tarkastellessa myynnin ja tuotannon malleja on Pohjois-Karjalan ja Lakelandin tilanne erilainen kuin Helsingin ja Lapin. Olemme ensisijaisesti kotimaan matkakohde ja kansainvälisen matkailun volyymi sekä kassavirtavaikutus on ollut meillä pienempi. Samalla myös tiedämme sen, että toimialan kasvu edellyttää meillä vahvaa kansainvälisen kysynnän kasvua.

Markkinoiden muutostilassa vain aktiivisella omalla toiminnalla saa osansa. Kotimaan markkinaosuuden kasvuun kannattaa nyt yhdessä panostaa. Olemme saaneet uusia asiakkaita, jotka myynnin lisäksi tarjoavat mahdollisuuden koko markkinaviestin muutokseen meistä matkakohteena. Se millaisen kokemuksen ja suosituksen nämä uudet asiakkaat meistä kertovat on mahdollisuus uuteen markkina-asemaan kotimaassa. ”Lähtiessä luulin että vastassa on matkailukeskus josta löytyy useita ravintoloita ja kauppoja. Vastassa olikin pieni kylä, paikalliset ihmiset ja jokaisen oman pienen retken päässä oleva uusi kokemus. Ei sitä mitä odotin vaan täysin erilaista ja …uusi mahtava kokemus.” Monet kesän asiakaspalautteet kertovat meistä uutena kokemuksena. Otetaan palautteet opiksi – niin ruusut kuin risut.

Kansainvälisellä puolella haemme rohkeasti uutta. Matkareitteihin perustuvat tuotteet, täysin digitaalinen myyntitoiminta ja yhtenevät vastuulliset toimintamallit ovat tässä ratkaisevia. Saamme uusia yhteydenottoja uusilta markkinoilta. Tuotteistamme ollaan kiinnostuneita, mutta ei välttämättä tiedetä edes missä sijaitsemme kartalla. Tämä kansainvälinen kehitys tapahtuu pidemmällä aikajänteellä ja edellyttää meiltä omaa määrätietoista kasvuhakuista työtä:

1. Tuotteet kuntoon.
2. Kohde saavutettavaksi niin fyysisesti kuin digitaalisesti ja
3. Myyntitoiminta systemaattiseksi ja ammattimaiseksi.
Kerrotaan yhdessä markkinoille: How to do business with Us?

Uusin markkinoihin ja kasvuun liittyen VisitKarelia-toiminnassa tapahtuu jälleen paljon. Tästä uutiskirjeestä ja mm. meidän aamukahvitilaisuuksista kannattaa nyt poimia ne itselle osuvimmat ja lähteä yhteiselle alueemme matkailun kasvupolulle.

Syksyn väriloistossa matkailu jatkuu,

Jaakko Löppönen
VisitKarelia Destination CEO
Connect and follow at LinkedIn: fi.linkedin.com/in/jaakkolopponen



2 KESTÄVÄN MATKAILUN OHJELMA

Vastuullisuuden puu on uusi perinne

Aloitimme viime viikolla uuden perinteen palkitsemalla maakunnan ensimmäisen Sustainable Travel Finland -merkin saaneen yrityksen vastuullisuuden puulla. Visit Finlandin STF-pilottiprojektissa mukana ollut Äksyt Ämmät pääsee istuttamaan Majatalo Pihlajapuun pihalle kolmea eri omenalajiketta tuottavan perheomenapuun. Onnittelut STF-merkistä ja iloa vastuullisuustyöhön myös jatkossa!

VisitKarelian kestävän matkailun ohjelma on nyt ollut käynnissä puolisen vuotta ja on hienoa huomata, kuinka positiivisesti yritykset ovat lähteneet työskentelemään vastuullisemman matkailun eteen. Kaikille STF-merkin suorittaneille on luvassa omat vastuullisuuden puut, joten pääsemme iloisiin kohtaamisiin alueen matkailuyritysten kanssa myös jatkossa!

Lue tiedote vastuullisuuden puusta

Sertifikaattiesittely torstaina

Vielä ehdit ilmoittautua huomenna to 24.9. klo 13-14 järjestettävään Vastuullisen matkailun iltapäivään, jossa esitellään Suomen luomumatkailuyhdistyksen ECEAT Suomi -sertifikaatti. Yhdistyksen jäseneksi voivat hakea matkailupalveluja tarjoavat luomutilat, ympäristövastuulliset majatalot ja ekokylät sekä muut majoitus- ja vierailukohteet, joissa panostetaan vahvasti ympäristönsuojeluun ja paikalliseen kulttuuriin. Kuulemme sertifikaattiesittelyssä yhdistyksen puheenjohtaja Kristiina Liinaharjan esittelyn ECEAT Suomi -merkistä ja Puukarin Pysäkin Anni Korhosen kokemukset siitä, mitä yhdistyksen jäsenyys ja ECEAT-merkki tarkoittaa yritykselle. Mikäli et pääse linjoille, voit katsoa koulutuksen tallenteen myöhemmin.

Rekisteröidy esittelyyn

Lisätietoja kestävän matkailun ohjelmasta saat Annelta: anne.kokkonen@visitkarelia.fi, p. 040 751 2744.



3 HAE MARKKINOINTIKUMPPANUUTTA 

Markkinointikumppanuus on nyt 70/30!

Onko Sinulla talvikaudelle idea, joka odottaa toteuttamistaan?

Tässä hetkessä tarvitsemme vahvaa näkyvyyttä kotimaan kohderyhmiin. Siksi monille tutut VisitKarelian 50/50-markkinointikumppanuudet toteutetaan tänä vuonna uusin luvuin. VisitKarelia maksaa kumppanuustoimenpiteestä 70 % ja hakijan osuudeksi jää 30 % markkinoinnin kustannuksista. Onnistuminen ei aina katso budjettia, joten kerro meille rohkeasti pienistäkin kampanjaideoista.

Jos Sinulla matkailutoimija on kotimaan talvimatkailuun osuva markkinointi-idea, jaa se kanssamme! Tutustu ensin hakuohjeisiin ja pisteytyskriteereihin ja käy sitten täyttämässä hakemuslomake lokakuun loppuun mennessä.
——————————————————-
———————————————–


4 JOKO OLET LÖYTÄNYT SIELUNMAISEMASI? 

Joko olet löytänyt sielunmaisemasi?

Syyskuun alussa osana #lovekoli-kampanjaamme lanseerattu sielunmaisematestimme on saanut osakseen ihastusta. Oman sielunmaisemansa on selvittänyt jo lähes 4500 unelmoijaa. Testityökalumme kertoo vastaajan mieltymysten perusteella, missä päin Kolia tämän sielunmaisema sijaitsee. Tuloksen perusteella testi antaa myös kohdevinkkejä Kolin alueelta ja muualta Pohjois-Karjalasta. Sielunmaisematesti on oiva apu vaikkapa syyslomasuunnitelmien selkeyttämiseen. Muistathan myös jakaa testityökalun oman yrityksesi somekanavissa seuraajiesi iloksi!

Ota selvää sielunmaisemastasi

Valoa ja väriä syksyyn,

Anne Kokkonen
markkinointikoordinaattori



5 KUULUMISIA MARKKINOILTA – EUROOPPA

Valmiina syys- ja talvilomiin? Yrittäjän Checklist!

  • AUKIOLOAJAT – Onko aukioloajat ja yhteystiedot ajan tasalla verkkokanavissa ja Googlessa?
  • VARAUSJÄRJESTELMÄT – Miten palvelut löytyvät verkosta? Olisiko aika perustaa online-varauskanava tai pyrkiä mukaan vaikka Äksyjen Ämmien verkkokauppaan?
  • MARKKINOINTIMATERIAALIT – Onko markkinoinnin kärkenä syys- ja talvisesongin tuotteet edustavin kuvin ja tekstein?
  • KIELIVERSIOT – Löytyykö tiedot sekä suomeksi että vähintään englanniksi?
  • SAATAVUUS – Onko nettikaupassa saatavuutta tarpeeksi pitkälle?
  • TURVALLISUUS – Miten viestitte ajankohdan vaatimat turvallisuusasiat?

Vilkasta syksyä ja pysytään terveinä,

Leena ”Lennu” Tervakorpi
Europe Account Manager



6 SYKSYN DIGIKOULUTUKSET

Ilmoittaudu maksuttomiin digityöpajoihin

VisitKarelia järjestää lokakuussa kaksi työpajaa, jotka pureutuvat kotimaan markkinoille tuotteistamiseen ja kotimaisten asiakkaiden tavoittamiseen. Marras-joulukuussa järjestämme yhteistyössä Business Joensuun Matkailu Goes Global -projektin kanssa Visit Finlandin Digiloikka -valmennuksen.

Koulutusten tavoitteena on lisätä matkailuyritysten valmiuksia vastaamaan markkinamuutoksiin ja lisätä yritysten kilpailukykyä kasvattamalla digiosaamista. Koulutukset järjestetään verkossa ja ne ovat kaikille avoimia ja ilmaisia. Koulutusten lähtökohtana on yrityslähtöisyys ja niiden suunnittelussa apuna käytetään ennakkokyselyitä sekä kotitehtäviä. Koulutussisällöt tukevat myös VisitKarelian syksyn markkinointikumppanuushaun suunnittelua.

Lokakuun työpajat

Työpaja 1: Tuotteistaminen kotimaan markkinoille to 1.10.2020 klo 13–16

Työpaja 2: TOP 5 asiaa kotimaan asiakkaan tavoittamiseen ti 20.10.2020 klo 10–13

Matkailun Digiloikka -valmennus (4 päivää)

Työpaja 1: to 12.11.2020 klo 13–16
Kotipesä kuntoon ! -Verkkojalanjälki fin/en verkkosivustojen ja –kaupan kehittäminen käytännössä

Työpaja 2: ti 24.11.2020 klo 9–12
Oman inventaari- ja varausjärjestelmän valinta – backend ja frontend prosessien hallinta ja Online myynti – jakelukanavakartta ja myyntikanavat

Työpaja 3: ma 30.11.2020 klo 13–16
Verkkopresensen laajentaminen – suosittelupalvelut – TripAdvisor ja Google My Business haltuun, Asiakaspalvelu ja vastuullisuus verkossa – asiakastyytyväisyyden varmistaminen ja kuuntelujärjestelmä, vastuullisuus ja laatu asiakaspalvelussa.

Työpaja 4: ti 8.12.2020 klo 13–16
Digitaalisen löydettävyyden ja presensen kehittäminen – Sosiaalinen media myynnin tukena

Lisätietoja koulutuksista ja ilmoittautuminen



7 AJANKOHTAISIA POIMINTOJA

Matkailukesä 2020 lukuina

Tiistain aamukahveilla kävimme läpi kesän 2020 matkailulukuja ja kuulumisia. Tässä muutamia poimintoja:

Lomarengas:

  • Lomarenkaan varaukset ovat kasvaneet 10/2019-9/2020 välisenä aikana Pohjois-Karjalassa +38,5% vuoden takaiseen verrattuna.
  • Kotimaisten asiakkaiden kasvu Lomarenkaan varauksissa +69%, ulkomaisten osuus vähentynyt -57%.
  • Syksyyn tehdään varauksia viime hetkellä, esimerkiksi lokakuun kasvu 80% verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan.

TAK Research:

  • 61 % yli 15-vuotiaista teki vähintään yhden kotimaanmatkan kuukaudessa kesä-elokuun 2020 aikana.
  • Venäläiset suunnittelevat loppuvuodelle 2020 eniten perhe-, luonto- ja rantalomia.
  • Saksalaisilla lepo- ja rauhoittumisloma on ylivoimainen ykkönen (41%).
  • Suomalaiset suunnittelevat lepo- ja rauhoittumislomia (38%), mökkilomia (29%) ja luontolomia sekä sukulaisten ja ystävien tapaamista (27%).

Kansallispuistot:

Kävijämäärät ajalta tammikuu-heinäkuu 2020:

  • Kolin kansallispuisto 155 400 käyntiä, +16%
  • Patvinsuon kansallispuisto 15 400 käyntiä, +66%
  • Petkeljärven kansallispuisto 18 800 käyntiä, +69%
  • Ruunaan retkeilyalue 51 200 käyntiä, +13%

Google Trends syksyn trendit:

  • Nousussa juuri nyt Suomessa Retkeily -aihe ja siihen liittyvät Koli -aiheiset haut
  • Syyskuun puolesta välistä lokakuun alkuun tehdään eniten hakuja syysloma -hakusanalla. Jos suunnittelet markkinointia syyslomille, niin tee se viimeistään nyt!
  • Pohjois-Karjalaan kohdistuvia hakuja tehdään eniten Pohjois-Karjalassa sekä naapurimaakunnissamme. Juuri nyt markkinointi kannattaa kohdistaa lähialueille.
  • Hyödynnä Google Trends -työkaluja omassa sisällöntuotannossa ja markkinoinnissa.

Google Trendsin tilastot hakusanoille Koli, Joensuu, Bomba ja Pohjois-Karjala


Visit Finlandin webinaarit ja Online Speed Dating

Lokakuun webinaarit

ke 7.10. klo 10-12 Markkinakuulumiset: Saksankielinen Eurooppa ja Benelux-maat

Rekisteröidy webinaariin

ke 21.10. klo 10-12 Eteläisen Euroopan markkinat, Italia, Espanja ja Ranska

Rekisteröidy webinaariin

Speed Dating eurooppalaisten matkanjärjestäjien kanssa

5.10.- 20.11.2020 on mahdollisuus päästä mukaan maksuttomille Online Speed Dating-treffeille eurooppalaisten matkanjärjestäjien kanssa.

Lue, miksi kannattaa osallistua

Ilmoittaudu Speed Datingiin

 


Heinäkuun tunnusluvut

Tammi-heinäkuussa kotimaisten yöpymisten määrä Pohjois-Karjalassa oli 206 000 (-24,8 %) ja ulkomaalaisten 19 800 (-52,8 %), eli yhteensä 225 000 (-28,5 %) yötä.

Heinäkuussa 2020 Pohjois-Karjalassa kirjattiin 91 600 yöpymistä (-18,7 %), joista kotimaisia oli 89 200 ja ulkomaalaisten tekemiä 2 400 yötä. Kotimaiset yöpymiset vähenivät 11 prosenttia ja ulkomaalaiset yöpymiset vähenivät 80 prosenttia. Yhteensä yöpymiset vähenivät 19 prosenttia edellisvuoden heinäkuusta. Eniten ulkomaalaisten yöpymisiä kirjattiin matkailijoille, jotka saapuivat Saksasta (770 yötä). Vapaa-ajan matkailijat viettivät 84 300 yötä (-15,6 %) ja business-matkailijat 7 200 yötä (-43,1 %).

Tutustu muihin alueen matkailutilastoihin

———————————————————-


Loppuvuoden aamukahvitilaisuudet

Seuraavat matkailun aamukahvit järjestetään ti 27.10. klo 10-12. Aiheena on matkailuyritysten ja oppilaitosten välinen yhteistyö. Itä-Suomen yliopisto, Karelia AMK ja Riveria kertovat käytännön yhteistyömahdollisuuksista. Tilaisuuteen voi osallistua etänä Zoomin kautta.

Osallistu täällä

Marras-joulukuussa kokoonnumme aamukahveille seuraavasti:

  • ti 24.11. klo 10-12
  • ke 16.12. klo 10-12

 

Jäikö joku aiemmista uutiskirjeistä lukematta? Löydät kaikki vuoden 2020 aikana julkaisut uutiskirjeemme ja tiedotteemme täältä.

Voit tilata uutiskirjeen sähköpostiisi täällä.